Päivä 11: Loiren linnat

perjantai 20.7.2007

Aamu oli yhtä hässäkkää, kun muut lähtivät kotimatkalle ja me päiväksi tutustumaan lähikylien linnoihin. Oli haikeaa katsoa muiden pakkautuvan autoon – varsinkin, kun meillä on ollut niin mukavaa yhdessä. Auton kurvattua auringonkukkapeltojen taakse, ihmettelimmekin Pamelan ja Steven kanssa kuinka hiljaista yhtäkkiä tuli. Puolisen tuntia myöhemmin mekin olimme jo matkalla, joten haikeat fiilikset unohtuivat pian.

Tänään oli puoliaurinkoista ja 25 c astetta lämmintä. Välillä ripsahti kepeät vesikuurot, jotka menivät pian ohi. Oikeastaan ilma oli juuri samanlainen kuin melkein kaikkina muinakin päivinä. Loiren laakson ilmasto on siis varsin miellyttävä ja sateiden ansiosta maisema vehreä.

Ajoimme läpi pienten kylien kohti Azay-le-Rideaun linnakaupunkia. Matkalla pysähdyimme ottamaan kuvia myös Langeaisin keskiaikaisesta linnasta (1491), joka valmistui muista vastaavista poiketen vain neljässä vuodessa. Ei linna kovin iso tai krumeluuri ollutkaan, mutta antoi kylälle silti komeat raamit.

Laura nukkui tunnin matkan Azay-le-Rideauhun ja kaupunkiin päästyämme pysäköimme auton todella viehättämän joen äärelle. Kukkaistutukset, kanaalit ja polveilevat vanhat talot toivat mieleen Strasbourgin. Istuimme vanhanaikaisille penkeille joen äärelle nauttimaan aamulla tutusta leipomosta haettuja croissantteja. Heini kävi myös hakemassa kahvit läheisestä kahvilasta. Hauskaksi tilanteen teki se, että halusimme kahvit mukaan (a emporter), mutta kahvilalla ei ollut antaa kertakäyttömukeja. No Madame halusi kovasti palvella ja ranskalaisella ystävällisyydellä saimmekin kahvit posliiniastioissa tarjottimella. Siinä sitten taiteiltiin tarjottimen kanssa penkille nauttimaan fiinistä ranskalaisesta aamiaisesta. Lopuksi vain tarjotin ja mukit takaisin kahvilaan ja kaikki olivat tyytyväisiä. Kahvitkin maksoivat yhteensä 2.10 € ja olivat tähän astisen reissun parhaat.

Aamiaisen ja Lauran syöttämisen jälkeen käyskentelimme (Timon mielestä oijelsimme…) rauhallisesti kylän läpi turistitoimistoon ja sieltä kartan kera Château d’Azay-le-Rideaun porteille. Tämä kaikki siis teki yhteensä noin 300 metriä, joten kylän ydinkeskusta ei ollut koolla pilattu J Matkalla ihailimme myös pieniä kauppoja; charcuterie, boulangerie, pâtisserie jne. eli kaikille ruokaherkuille oli omat myymälät, joissa myytiin sen alan parhaita tuotteita. Aivan toisenlainen tunnelma kuin jättimarketeissa.

Château d’Azay-le-Rideau oli todella upea renessanssilinna (1529), jota ympäröi vallihauta joka puolelta. Turistioppaassa sanottiin, että linna on ’the most feminine castle of the neighbourhood’ ja sitä se todella oli pitsimäisine savupiippuineen ja torneineen. Kiersimme linnan ympäri ottaen valokuvia ja nukuttaen Lauraa, joka nukahti jälleen kiltisti juuri sopivaan aikaan linnaan tutustumista silmällä pitäen. Yksi linnan erikoisuus oli biljardihuone, jossa ylhäiset kuninkaalliset todella pelasivat biljardia!

Linnakierroksen jälkeen käppäilimme läheiseen pitseriaan, jossa nautimme ok-pitsat. Paikan kunniaksi on kuitenkin sanottava aivan loistava siideri, joka tuli ranskalaiseen tyyliin viinipullossa poksautettuna.

Kotimatkalle olimme jo lähtemässä viiden aikoihin ja matkan varrella ajattelimme bongata vielä läheisen Château d’Ussen. No pienen etsiskelyn jälkeen se löytyikin, tosin ei tomtomin ansiosta ensin. Muutoin niin hyvä navigaattori ei löytänyt linnaa ennen kuin ymmärsimme antaa kylän koko nimen sille.

Tämä linna oli Indren varrella ja kohosi ylväänä kukkulalla ja rakennustyyli mukaili sekä renessanssia että goottia (1400-1600 luvuilta). Olimme jo aika väsyneitä päivästä, joten päätimme tehdä visiitin pikakelauksella. Siispä Laura kantoliinaan syöttämisen jälkeen ja ripeä kävely linnan kappelissa, kuikuilu puutarhaan ylätasanteelta ja vartin ihmettely sisällä, josta siitäkin puolet ajasta meni vessajonossa…Linnan sisäosat olivat aika rajoitetut ja tunkkainen ilma sekä erikoiset mallinuket juhlapuvuissa keskiajalta 1950-luvulle eivät jaksaneet innostaa. Linna oli yksityisessä omistuksessa, joten johtuneekohan sekalainen sisustus sitten siitä. No joka tapauksessa linna oli ulkopuolelta paljon hienompi kuin sisältä.

Timo oli saanut Lauralta voimia verottavan flunssan, joten Heini ajoi loppumatkan kotiin Lauran ja Timon nukkuessa molemmat suut auki ja päät kallistuneina samaan suuntaan. Varsin huvittavan näköistä. Timo haluaa huomauttaa, että rouva ja tytär nukkuivat menomatkalla samalla tavalla.

Farmilla olimme takaisin vasta seitsemän aikaan. Vaihdoimme kuulumiset uima-altaassa lilluvien Steven ja Pamelan kanssa ja pian olikin aika lähteä hoitamaan Lauraa, siivoamaan taloa ja pakkaamaan. Kaikki tämä kestikin sitten nelisen tuntia ja kymmeneltä nautimme tonnikala-makaroonia ja muita jääkaapin jämiä. Olikin jo aivan sairas nälkä. Yhdentoista aikaan tiskailimme vielä ja epätoivoa herätti aina jostain kaapista, pakastelokerosta tai sohvan takaa ilmaantuvien ruokatarvikkeiden löytyminen. Saa nähdä miten ihmeessä kaikki tavarat mahtuvat mukaan. Illan päätteeksi naputtelimme vielä matkablogia ja suunnittelimme huomista ajoreittiä. Päivän anti oli ehdottomasti yksi reissun parhaista ja harmittelimme kovasti, ettei muut olleet mukana jakamassa sitä. Erityisesti Irma olisi nauttinut upeista linnoista ja Tellu olisi varmasti osannut arvostaa très brut cidreä!