Reissu oli oikein onnistunut ja reppuun kertyi jälleen edellisten matkojen tapaan paljon mahtavia kokemuksia. Päällimmäiseksi jäi mieleen Ranskan kauniit maalaismaisemat, upeat linnat ja viehättävät kylät. Ranskalainen tapa elää tuntui myös miellyttävältä. Tuntemattomatkin tervehtivät kaduilla, lapset olivat tervetulleita kaikkialle, ruoka oli poikkeuksetta aina hyvää ja kulttuuria sekä nähtävää olisi riittänyt meidänkin kiertämillä alueilla viikoiksi tai jopa kuukausiksi.
Muutimme mieltämme myös ranskalaisista viineistä. Valkoiviinit ja shampanjat ovat toki aina kuuluneet suosikkeihimme, mutta reissun aikana tutustuimme moniin miellyttäviin rosé- ja punaviineihin. Viinitiloja olisi voinut kierrellä enemmänkin, mutta se olisi vaatinut ehdottomasti paljon enemmän etukäteissuunnittelua ja eri viinittyyppien maistelua. Chablis’n kaupunki ja Larochen tila oli suunnittelusta johtuen ehdottomasti onnistunein visiitti.
Saksa näytti meille parhaat puolet. Reinin varren maisemat olivat sadunomaiset ja Berliinistä pidimme molemmat. Siellä parasta oli Nykin tapaan ihmiset ja omalaatuinen kaupunkikulttuuri. Heini innostui Saksan reissun ansiosta valitsemaan syksyn iltojen ratoksi saksan keskustelukurssinkin koulusta.
Lauran kanssa matkustaminen oli helpompaa kuin uskalsimme odottaa. Oman reissurytmin löydyttyä onnistuivat päiväretken ilman turhia paineita ja siirtymäajot kivuttomammin. Emme juuri joutuneet tinkimään nähtävyyksistä tai kaupungeista, joissa halusimme käydä. Toki päiväretkien pituus oli aika paljon lyhyempi emmekä olleet kertaakaan ulkona yhdeksää pidempään. Lauran rytmi toi uusia ja erilaisia kokemuksia ja ”pakotti” nauttimaan hitaammasta menosta.
Vuokratalot toivat omalta osaltaan myös helppoutta lapsen kanssa matkustamiseen. Välttämättömän tavaran määrä niin järkyttävä, joten pakkaamisen/purkamisen minimoiminen vähensi stressiä aika tavalla. Oli myös helppoa, ettei tarvinnut siirtyä joka yö uuteen paikkaan vaan pystyimme tekemään käteviä päiväreissuja taloilta.
Kuukauden mittainen matka oli meille sopiva, koska silloin ei tullut hätä haukata kaikkia nähtävyyksiä yhdellä kertaa ja muutama ylimääräinen päivä antoi tilaa muuttaa suunnitelmia. Tänä vuonna pitkän breikin Euroopassa mahdollisti myös Timon 2 kuukauden mittainen kesä-isyysloma. Kuukausi kotona reissun jälkeen oli luksusta, kun edellisiltä reissuilta on usein menty suoraan lentokoneesta töihin lomapäivien ollessa kortilla.
Pitkällä reissulla on mukavaa, kun on välillä seuraa. Tänä vuonna saimme nauttia hauskoista hetkistä Timon vanhempien ja siskon perheen kanssa. Oli sitten mukana ystäviä tai perhettä pystyy lomasta nauttimaan ihan eri tavalla. Iltaa on hauskempi viettää isolla porukalla ja aina joku keksii jotain hauskaa tekemistä tai kokemista. Sitten on taas mukavaa olla vain oman perheen kesken. Näiden yhdistelmä on meistä paras.
Tämän vuoden Euroopan reissu oli kaikkinensa aivan erilainen kuin ennen, joka tietysti oli Lauran ansiota. Hänen kehitystä ja iloa oli hienoa seurata. Suurin reissunähtävyys oli siis tyttö itse ja hänen kautta mekin opimme nauttimaan pienistä asioista -niiden hienojen isojen nähtävyyksien lisäksi. Milloinkohan päästään taas Matkalle?
tiistai 7. elokuuta 2007
sunnuntai 5. elokuuta 2007
Päivä 27: Saksan laivalla
Yö sujui mukavasti laivan keinahdellessa kevyesti. Aamun hyvää tunnetta lisäsi vielä se, ettei tarvinnut lähteä rynnimään aamiaisbuffettiin vaan jatkoimme löhöilyä sängyssä puoli kymmeneen asti. Hyttiin kannettu aamiainen oli runsas ja maistuva. Jopa Heinin erikseen toivoma latte löytyi tarjottimelta folioon käärittynä. Liinojen ja kääreiden alta löytyi hedelmiä, leikkeleitä, erilaisia leipiä, kananmunia ja minicroissantteja. Juomaksi poksautimme Törleyn kuohuviinin jääkaapista. Ei hullumpaa.
Aamiaisen jälkeen päätimme tutustua hieman Tallinkin laivaan, joka ei tosiaan ole liioilla palveluilla pilattu. Kaksi minikokoista tax freeta sisälsi karkkeja, viinejä ja pienen valikoiman hajuvesiä. Kauppojen lisäksi laivasta löytyi buffetin ja a la carten lisäksi pieni kahvila ja karaoke/yökerho, jonka tosin kiersimme kaukaa.
Pian olikin aika buffet-lounaalle, joka oli oikein onnistunut. Söimme hitaasti ihaillen kauniita merimaisemia. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, joten lounaan jälkeen Heini vietti hyvän tovin kannella aurinkoa ottaen, kun taas Timo katsoi läppäriltä sarjoja hytissä. Laura nukkui autuaasti omassa matkasängyssään.
Päivä kului niin nopeasti, ettemme edes ehtineet saunaosastolle rentoutumaan. Ehkä suurin syy siihen oli pikku-armaamme, joka piti meidät touhukkaina perusrutiineissa ja leikittämisissä.
A la carte –illallisella juttelimme vanhemman suomalaispariskunnan kanssa mukavia. Ruoka oli oikein hyvää, mikä kompensoi hieman hidasta palvelua. Onneksi tarjoilijat eivät olleet aivan niin epäkohteliasta kuin laivan respassa. Jotenkin tuli silti sellainen olo, että koko Tallinkin henkilökunta voisi viettää useamman kuukauden Jenkeissä palvelukulttuuriopissa. Yleisimmin vastaus kaikkiin tiedusteluihin oli joko ”ei ole mahdollista tai ei se kyllä käy” eikä yhtään hymyä. Aivan käsittämätöntä!
Illalla kävimme ajoissa nukkumaan, koska Helsinkiin saapuminen oli odotettavissa jo kello 5.30
Aamiaisen jälkeen päätimme tutustua hieman Tallinkin laivaan, joka ei tosiaan ole liioilla palveluilla pilattu. Kaksi minikokoista tax freeta sisälsi karkkeja, viinejä ja pienen valikoiman hajuvesiä. Kauppojen lisäksi laivasta löytyi buffetin ja a la carten lisäksi pieni kahvila ja karaoke/yökerho, jonka tosin kiersimme kaukaa.
Pian olikin aika buffet-lounaalle, joka oli oikein onnistunut. Söimme hitaasti ihaillen kauniita merimaisemia. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, joten lounaan jälkeen Heini vietti hyvän tovin kannella aurinkoa ottaen, kun taas Timo katsoi läppäriltä sarjoja hytissä. Laura nukkui autuaasti omassa matkasängyssään.
Päivä kului niin nopeasti, ettemme edes ehtineet saunaosastolle rentoutumaan. Ehkä suurin syy siihen oli pikku-armaamme, joka piti meidät touhukkaina perusrutiineissa ja leikittämisissä.
A la carte –illallisella juttelimme vanhemman suomalaispariskunnan kanssa mukavia. Ruoka oli oikein hyvää, mikä kompensoi hieman hidasta palvelua. Onneksi tarjoilijat eivät olleet aivan niin epäkohteliasta kuin laivan respassa. Jotenkin tuli silti sellainen olo, että koko Tallinkin henkilökunta voisi viettää useamman kuukauden Jenkeissä palvelukulttuuriopissa. Yleisimmin vastaus kaikkiin tiedusteluihin oli joko ”ei ole mahdollista tai ei se kyllä käy” eikä yhtään hymyä. Aivan käsittämätöntä!
Illalla kävimme ajoissa nukkumaan, koska Helsinkiin saapuminen oli odotettavissa jo kello 5.30
Päivä 26: Nach Rostock
Aamuhetket ovat selkeästi niitä parhaimpia. Laura on hyvällä tuulella ja jaksaa toistella äitiä ja isiä hihitellen ja kiehnäten vuorotellen meidän kainaloissa. Suloinen ilmestys! Tänään pikku-enkeli herätti meidät sattumoisin jo seitsämältä, joten ehdimme ottaa aamun ihan rauhallisesti. Jopa niin letkeästi, että aamiaisen jälkeen pyysimme respasta vielä lisäaikaa, kun Laura heräsi juuri kun olimme valmiit lähtemään. Tämä tietysti siirsi lähtöä vaipan- ja vaatteidenvaihdon sekä syötön verran eteenpäin.
Auton pakkaaminen alkoi jo tuottamaan ongelmia, varsinkin kun poimimme viereisestä mielenkiintoisesta viinikaupasta kuusi pulloa lisää ja tietysti hienon puulaatikon (osa pulloista oli tietysti liian pitkiä siihen ja autoon pakattiin pahvilaatikollinen viintä ja tyhjä puulaatikko). Päätimme hoitaa päivän liikkumiset autolla, koska sillä tavalla pääsisimme mistä tahansa lähtemään Rostockia kohden.
Alun perin ajatus oli käydä ihmettelemässä Berliiniä TV-tornista käsin. Heini muisti, että sieltä saa parhaan näkymän idän ja lännen eroista. Matka tornille kesti vain n. 10 minuuttia hyvin soljuvassa liikenteessä (Pariisiin kauhukokemukset pilkistelivät mielessä, koska onhan kyseessä sentään yli 3 miljoonan asukkaan kaupunki).
Paikalle päästyämme huomasimme kauhuksemme pitkän ja ei mihinkään liikkuvan turistijonon. Heini kävi tarkastamassa tilanteen ja todettuamme sen toivottomaksi, päätimme olla tuhlaamatta päiväämme jonossa seisomiseen ja suuntasimme kohti Charlottenburgia ja KaDaWe:n makeeta shopping keskusta tarkoituksena poimia viimeiset tuliaiset ja kotiin jotain käytännöllistä keittiötavaraa. Loppupeleissä mitään sellaista ei löytynyt, mutta apteekin höpsö täti halusi lahjoittaa Lauralle pehmolampaan, jolle Laura sanoi heti tietysti mää mää.
Lounaaksi nautimme auringossa terassilla fajitaksia, mikä oli mukavaa vaihtelua. Sitten olikin jo aika lähteä kohti satamaa. Pari tuntia meni enemmän tai vähemmän rankasti, koska Laura nukkui tasan puoli tuntia ja vaati 100 % viihdytystä seuraavat 1,5 h. Puolessa välissä teimme pienen detourin paikalliseen Aldiin tuliaisolutostoksille, koska Reinin varrella tai Berliinissä emme miniruokakauppaa isompaan olleet törmänneet. No onneksi juuri ennen Rostockia näimme jätti-isot kyltit Globus ostoskompleksista, josta ostimme järkyttävän määrän mehuja, oluita ja muita juomia tuliaisiksi. Valikoima oli tosi laaja ja hinnat osassa tavarasta noin puolet Suomen vastaavista.
Kahdeksan aikaan olimme jo jonottamassa pääsyä laivaan. Saimme paljon uteliaita katseita pistäessämme kenttäkeittiön pystyyn Lauraa varten. Tähän kuului siis vedenkeitin, purkinlämmitin, termari, vesipullo, maitojauhe, ruokalappu, lusikka…Bongasimme myös hymyilevia ilmeitä syöttäessämme Lauraa ovet auki, hyssytellessämme ja nukuttaessamme häntä kantoliinassa, Lopuksi Laura siirrettiin nukkuvana Timon auton takapenkille rakentamaan vuoteeseen. Sinne tyttö köllähti tyytyväisenä vällyjen alle ja me saimme hengähtää tunnin verran ennen boardingia.
Kolmen tunnin odottelun jälkeen pääsimme checkaamaan ja siirtymään uuteen jonoon, jossa odoteltiin itse laivaan ajamista. Tässä vaiheessa terminaalipoika pyysi meitä eli delux-tason matkustajia siirtymään jonoon kuusi luettuaan meidän etulasissa olevat boardingissa saadut paperit. Siis mitä ihmettä? Rivissä kuusi ei ollut ketään ja mikä ihmeen delux? Päässä suhisi, kun siirryimme omaa kaistaa parhaille paikoille laivaan heti prätkien viereen.
Niin ja kappas vaan meillä tosiaan näyttäisi olevan hyttikin 10-kerroksessa, jossa on vain sviittejä. Nyt taitaa olla niin, että iki-ihanat Irma ja Hannu ovat upgreidanneet meidät A-luokasta luksukseen. Mikään ei voi olla parempaa kuin huomata saapuvansa kuin hyvään hotellihuoneeseen, kun hytin ovi avautuu! JES! Lauran sänkykin mahtuu hyttiin, jossa on luksusleveä parisänky, kahden istuttava sohva sekä sohvatuoli, telkkari, merinäköala jätti-ikkunoilla, ilmaiset shampanjat ja muut odottamassa minijääkaapissa sekä ilmainen sauna ja aamiainen seuraavaksi päiväksi.
Laura jatkoi onneksi uniaan ja me päätimme hemmotella itseämme vielä lisää ja Heini kävi tilaamassa seuraavan päivän aamiaisen hyttiin. Eihän me koskaan olla sellaista tehty ja mikä olisikaan täydellisempi päätös lomalle kuin vuoteessa nautittu aamiainen. Lauraakaan ei tarvitse aamulla lähteä raijaamaan mihinkään. Hmm – ei tästä laivamatkasta taida yhtään hullumpi tullakaan kiitos ihanien vanhempien!
Auton pakkaaminen alkoi jo tuottamaan ongelmia, varsinkin kun poimimme viereisestä mielenkiintoisesta viinikaupasta kuusi pulloa lisää ja tietysti hienon puulaatikon (osa pulloista oli tietysti liian pitkiä siihen ja autoon pakattiin pahvilaatikollinen viintä ja tyhjä puulaatikko). Päätimme hoitaa päivän liikkumiset autolla, koska sillä tavalla pääsisimme mistä tahansa lähtemään Rostockia kohden.
Alun perin ajatus oli käydä ihmettelemässä Berliiniä TV-tornista käsin. Heini muisti, että sieltä saa parhaan näkymän idän ja lännen eroista. Matka tornille kesti vain n. 10 minuuttia hyvin soljuvassa liikenteessä (Pariisiin kauhukokemukset pilkistelivät mielessä, koska onhan kyseessä sentään yli 3 miljoonan asukkaan kaupunki).
Paikalle päästyämme huomasimme kauhuksemme pitkän ja ei mihinkään liikkuvan turistijonon. Heini kävi tarkastamassa tilanteen ja todettuamme sen toivottomaksi, päätimme olla tuhlaamatta päiväämme jonossa seisomiseen ja suuntasimme kohti Charlottenburgia ja KaDaWe:n makeeta shopping keskusta tarkoituksena poimia viimeiset tuliaiset ja kotiin jotain käytännöllistä keittiötavaraa. Loppupeleissä mitään sellaista ei löytynyt, mutta apteekin höpsö täti halusi lahjoittaa Lauralle pehmolampaan, jolle Laura sanoi heti tietysti mää mää.
Lounaaksi nautimme auringossa terassilla fajitaksia, mikä oli mukavaa vaihtelua. Sitten olikin jo aika lähteä kohti satamaa. Pari tuntia meni enemmän tai vähemmän rankasti, koska Laura nukkui tasan puoli tuntia ja vaati 100 % viihdytystä seuraavat 1,5 h. Puolessa välissä teimme pienen detourin paikalliseen Aldiin tuliaisolutostoksille, koska Reinin varrella tai Berliinissä emme miniruokakauppaa isompaan olleet törmänneet. No onneksi juuri ennen Rostockia näimme jätti-isot kyltit Globus ostoskompleksista, josta ostimme järkyttävän määrän mehuja, oluita ja muita juomia tuliaisiksi. Valikoima oli tosi laaja ja hinnat osassa tavarasta noin puolet Suomen vastaavista.
Kahdeksan aikaan olimme jo jonottamassa pääsyä laivaan. Saimme paljon uteliaita katseita pistäessämme kenttäkeittiön pystyyn Lauraa varten. Tähän kuului siis vedenkeitin, purkinlämmitin, termari, vesipullo, maitojauhe, ruokalappu, lusikka…Bongasimme myös hymyilevia ilmeitä syöttäessämme Lauraa ovet auki, hyssytellessämme ja nukuttaessamme häntä kantoliinassa, Lopuksi Laura siirrettiin nukkuvana Timon auton takapenkille rakentamaan vuoteeseen. Sinne tyttö köllähti tyytyväisenä vällyjen alle ja me saimme hengähtää tunnin verran ennen boardingia.
Kolmen tunnin odottelun jälkeen pääsimme checkaamaan ja siirtymään uuteen jonoon, jossa odoteltiin itse laivaan ajamista. Tässä vaiheessa terminaalipoika pyysi meitä eli delux-tason matkustajia siirtymään jonoon kuusi luettuaan meidän etulasissa olevat boardingissa saadut paperit. Siis mitä ihmettä? Rivissä kuusi ei ollut ketään ja mikä ihmeen delux? Päässä suhisi, kun siirryimme omaa kaistaa parhaille paikoille laivaan heti prätkien viereen.
Niin ja kappas vaan meillä tosiaan näyttäisi olevan hyttikin 10-kerroksessa, jossa on vain sviittejä. Nyt taitaa olla niin, että iki-ihanat Irma ja Hannu ovat upgreidanneet meidät A-luokasta luksukseen. Mikään ei voi olla parempaa kuin huomata saapuvansa kuin hyvään hotellihuoneeseen, kun hytin ovi avautuu! JES! Lauran sänkykin mahtuu hyttiin, jossa on luksusleveä parisänky, kahden istuttava sohva sekä sohvatuoli, telkkari, merinäköala jätti-ikkunoilla, ilmaiset shampanjat ja muut odottamassa minijääkaapissa sekä ilmainen sauna ja aamiainen seuraavaksi päiväksi.
Laura jatkoi onneksi uniaan ja me päätimme hemmotella itseämme vielä lisää ja Heini kävi tilaamassa seuraavan päivän aamiaisen hyttiin. Eihän me koskaan olla sellaista tehty ja mikä olisikaan täydellisempi päätös lomalle kuin vuoteessa nautittu aamiainen. Lauraakaan ei tarvitse aamulla lähteä raijaamaan mihinkään. Hmm – ei tästä laivamatkasta taida yhtään hullumpi tullakaan kiitos ihanien vanhempien!
lauantai 4. elokuuta 2007
Päivä 25: Checkpoint Berliini
Armas vekkarimme tarjosi meille tänään normaalia aikaisemman herätyksen kello kuudelta. Onneksi saimme juotettua Lauran takaisin pilvilinnoihin ja otettua itse myös vielä nokoset. Hotellin aamupala oli yllättävän hyvä, joskin vihannesten osuus loisti poissaolollaan. Hotellin partasuinen omistajasetä taisi olla ilmiselvästi Venäjältä, koska hänen saksansa kuulosti varsin vekkulilta –väliin tietysti muutama sana englantia. Ei jotenkin tullut sitten edes vaihdettua englanniksi vaan jatkoimme keskusteluita nähtävyyksistä saksaksi. Mukava heppu.
Aamupalalta suuntasimme kiertelemään Berliiniä. Ensivaikutelma oli hyvin toisenlainen kuin Pariisi, missä kadut olivat siistejä, talot jostain entisiltä vuosisadoilta ja kaikkialla pikkusievää. Berliinissä rakennukset ovat iloinen sekasotku kauniita vanhoja renesanssirakennuksia ja aivan tajuttoman rumia venäläistyyppisiä harmaita kolosseja tai sitten jotain mistä lie oransseja muovikuutiota tai ihan lasisia Tokiosta tuttuja Sony Buildingeja. Joka puolella tuntuu olevan graffiteja tai vähän jotenkin sotkuista. Mutta tämähän ei ollut ollenkaan huono asia, koska Berliinin tunnelman tekee hyvin vapautunut ilmapiiri, kaikenkarvaiset ihmiset (vähän kuin Nykissä) ja kadut, jotka ovat täynnä katukivetykset vallanneita baareja, ravintoloita, kukkakauppoja ja ties mitä erikoiskauppoja. Berliinin rumuudesta huolimatta siellä voisi kuvitella viihtyvän pari vuotta.
Ilma oli aurinkoinen ja hotellin sijainti sopiva nähtävyyksien kannalta, joten päätimme lähteä kävellen, kohti Berliinin tunnusmerkkiä eli Brandenburger Tor –porttia. Portti on valtavan kokoinen ja sen yläpuolella on voiton jumalatar ratsastamassa neljän hevosen vetämää kärryä. Berliinin muuri meni juuri tämän monumentin ohitse. Brandenburger Tor’lta lähdimme kävelemään Berliinin kuuluisaa bulevardia Unter den Lindeniä, jonka varrella Timo ihasteli monituisia autokauppoja Ferrarista Bentley’n. Täältä kulkumme kävi Friedrichstrassenille, josta bongasimme tavaratalo LaFayette’n, jossa Heini kävi jälleen alusvaateostoksilla. Tavaratalosta ostimme myös tuliaisia ja kävimme mainiolla pastalounaalla alakerran herkkuosastolla.
Energiat olivat jälleen kohdillaan ja jaksoimme jatkaa matkaa kohti Checkpoint Charlie’ta eli Berliinin muurin rajanylityspaikka. Itse ylityspaikasta ei ollut paljon jäljellä, mutta kyseisen paikan kadut oli vuorattu isoilla valokuvin ja kertomuksin varustetuilla plakaateilla. Näissä kerrottiin kylmästä sodasta, itse muurista, tämän ajan ihmisistä ja tarinoita siitä miten kekseliäitä Itä-Saksan puolelta länteen pyrkivät olivat (mm. sieltä on peruja nykyisinkin vielä sukeltajien käytössä oleva minisukellusvene eli käsikäyttöinen moottori, jolla sukeltajat pääsevät eteenpäin). Timo kävi myös itse museossa Heinin jäädessä Lauraa nukuttamaan.
Rajanylityspaikalta jatkoimme matkaa ihmetellen vielä muutamaa sataa metriä säästettyä Berliinin muuria ja paikallisia Trabant-pahviautoja, joita oli vieläkin liikenteessä. Ne olivat tosin über-trendikkäiden berliininäisnuorten ajoneuvoja tai one-on-one sightseeing kulkuneuvoja.
Muuri johti meidät Potsdamer Platz –aukiolle, joka oli taas ultramodernien toimistorakennusten ja shopping centereiden aluetta. Yhdessä piipahdimmekin etsimässä tuliaisia, mutta saldo jäi tällä kertaa vain toisiin nappikuulokkeisiin ja kuulokeliitännän jakajaan, jotta voimme katsoa laivalla leffoja hiljaa Lauran nukkuessa.
Päivän päätimme tutustumalla Berliinin metroon eli S-Bahnilla hurautimme takaisin hotellikulmille, jossa meitä odotti ihanat pakkauspuuhat. Timo kävi poimimassa meille vielä Subway –patongit ja lähikulman tutusta kioskista poimimme kyytipojaksi Proseccoa ja olusen. Tuttu kioskinpitäjä hymyili ja morjesti lämpimästi meidät tunnistaessaan. Aurinko paistoi vielä, joten nautimme viimesäteistä ikkunalaudalla ikkunat auki istuen. Pudotusta kadulle kun oli vain se vähän yli pari metriä. Kioskisetää nauratti kovasti huomatessaan meidän kuikuilevan ikkunalaudalla hakiessaan itselleen hiukopalaa. Laura konttaili lattialla minkä kerkesi ja kiipeili jälleen joka paikkaan mumisten omaa kieltään. Välillä oli kyllä pakko maata sängyllä jalat kohti kattoa päivän usean tunnin talsimisen jälkeen. Tästä jälleen singahtelimme vuorotellen hakemaan Lauran suusta kenkiä tai pelastamaan koko ajan päälleen kaatuvaa lasta. Päätimme ostaa kotona konttauskypärän –sen verran holtitonta tuo meno vaan on.
Pakkailussa vierähti taas yllättäen (?) pitkä tovi. Pitihän ottaa huomioon eri pinoihin seuraavan päivän vaatteet, Lauran kaikki vaihtokamat, kärryroippeet ja sapuskat, meidän laivakamat eri kassiin jne. Logistiikkaoperaation jälkeen oli takki niin tyhjä, että bloginkin kirjoitus sai jäädä seuraavaan päivään.
Aamupalalta suuntasimme kiertelemään Berliiniä. Ensivaikutelma oli hyvin toisenlainen kuin Pariisi, missä kadut olivat siistejä, talot jostain entisiltä vuosisadoilta ja kaikkialla pikkusievää. Berliinissä rakennukset ovat iloinen sekasotku kauniita vanhoja renesanssirakennuksia ja aivan tajuttoman rumia venäläistyyppisiä harmaita kolosseja tai sitten jotain mistä lie oransseja muovikuutiota tai ihan lasisia Tokiosta tuttuja Sony Buildingeja. Joka puolella tuntuu olevan graffiteja tai vähän jotenkin sotkuista. Mutta tämähän ei ollut ollenkaan huono asia, koska Berliinin tunnelman tekee hyvin vapautunut ilmapiiri, kaikenkarvaiset ihmiset (vähän kuin Nykissä) ja kadut, jotka ovat täynnä katukivetykset vallanneita baareja, ravintoloita, kukkakauppoja ja ties mitä erikoiskauppoja. Berliinin rumuudesta huolimatta siellä voisi kuvitella viihtyvän pari vuotta.
Ilma oli aurinkoinen ja hotellin sijainti sopiva nähtävyyksien kannalta, joten päätimme lähteä kävellen, kohti Berliinin tunnusmerkkiä eli Brandenburger Tor –porttia. Portti on valtavan kokoinen ja sen yläpuolella on voiton jumalatar ratsastamassa neljän hevosen vetämää kärryä. Berliinin muuri meni juuri tämän monumentin ohitse. Brandenburger Tor’lta lähdimme kävelemään Berliinin kuuluisaa bulevardia Unter den Lindeniä, jonka varrella Timo ihasteli monituisia autokauppoja Ferrarista Bentley’n. Täältä kulkumme kävi Friedrichstrassenille, josta bongasimme tavaratalo LaFayette’n, jossa Heini kävi jälleen alusvaateostoksilla. Tavaratalosta ostimme myös tuliaisia ja kävimme mainiolla pastalounaalla alakerran herkkuosastolla.
Energiat olivat jälleen kohdillaan ja jaksoimme jatkaa matkaa kohti Checkpoint Charlie’ta eli Berliinin muurin rajanylityspaikka. Itse ylityspaikasta ei ollut paljon jäljellä, mutta kyseisen paikan kadut oli vuorattu isoilla valokuvin ja kertomuksin varustetuilla plakaateilla. Näissä kerrottiin kylmästä sodasta, itse muurista, tämän ajan ihmisistä ja tarinoita siitä miten kekseliäitä Itä-Saksan puolelta länteen pyrkivät olivat (mm. sieltä on peruja nykyisinkin vielä sukeltajien käytössä oleva minisukellusvene eli käsikäyttöinen moottori, jolla sukeltajat pääsevät eteenpäin). Timo kävi myös itse museossa Heinin jäädessä Lauraa nukuttamaan.
Rajanylityspaikalta jatkoimme matkaa ihmetellen vielä muutamaa sataa metriä säästettyä Berliinin muuria ja paikallisia Trabant-pahviautoja, joita oli vieläkin liikenteessä. Ne olivat tosin über-trendikkäiden berliininäisnuorten ajoneuvoja tai one-on-one sightseeing kulkuneuvoja.
Muuri johti meidät Potsdamer Platz –aukiolle, joka oli taas ultramodernien toimistorakennusten ja shopping centereiden aluetta. Yhdessä piipahdimmekin etsimässä tuliaisia, mutta saldo jäi tällä kertaa vain toisiin nappikuulokkeisiin ja kuulokeliitännän jakajaan, jotta voimme katsoa laivalla leffoja hiljaa Lauran nukkuessa.
Päivän päätimme tutustumalla Berliinin metroon eli S-Bahnilla hurautimme takaisin hotellikulmille, jossa meitä odotti ihanat pakkauspuuhat. Timo kävi poimimassa meille vielä Subway –patongit ja lähikulman tutusta kioskista poimimme kyytipojaksi Proseccoa ja olusen. Tuttu kioskinpitäjä hymyili ja morjesti lämpimästi meidät tunnistaessaan. Aurinko paistoi vielä, joten nautimme viimesäteistä ikkunalaudalla ikkunat auki istuen. Pudotusta kadulle kun oli vain se vähän yli pari metriä. Kioskisetää nauratti kovasti huomatessaan meidän kuikuilevan ikkunalaudalla hakiessaan itselleen hiukopalaa. Laura konttaili lattialla minkä kerkesi ja kiipeili jälleen joka paikkaan mumisten omaa kieltään. Välillä oli kyllä pakko maata sängyllä jalat kohti kattoa päivän usean tunnin talsimisen jälkeen. Tästä jälleen singahtelimme vuorotellen hakemaan Lauran suusta kenkiä tai pelastamaan koko ajan päälleen kaatuvaa lasta. Päätimme ostaa kotona konttauskypärän –sen verran holtitonta tuo meno vaan on.
Pakkailussa vierähti taas yllättäen (?) pitkä tovi. Pitihän ottaa huomioon eri pinoihin seuraavan päivän vaatteet, Lauran kaikki vaihtokamat, kärryroippeet ja sapuskat, meidän laivakamat eri kassiin jne. Logistiikkaoperaation jälkeen oli takki niin tyhjä, että bloginkin kirjoitus sai jäädä seuraavaan päivään.
torstai 2. elokuuta 2007
Päivä 24: Ich bin ein Berliner
Tänään oli taas edessä matkustuspäivä, mutta ennen sitä pieni ripaus kulttuuria eli suunta kohti Wartburgin linnaa. Mainittakoon vielä, että hotellin aamiainen oli kohtalainen ja Heini oli varsin tyytyväinen croissantti- ja suklaakakkuvalikoimaan.
Matka Wartburgiin ei monta minuuttia kestänyt ja pienen mutkittelevan nousujohteisen tien jälkeen olimme perillä. Täällä meitä tervehti setä, joka ilmoitti Heinin utelun jälkeen tyynesti parkkipaikan olevan täynnä ja että meidän tulisi ajaa lähellä olevalle isommalle parkkipaikalle. Ei muuta kuin Heini ja Laura pois kyydistä ja Timo viemään autoa.
Matkalla alas ei näkynyt parkkipaikkoja ja Timo päätti lähteä seuraamaan linnalta kurvannutta minibussia ensimmäiselle ”isolle” parkkipaikalle. Sepä oli tietysti aivan tupaten täynnä, joten ei muuta kuin sitä seuraavalle, josta vihdoin löytyi Passatin ängettävä rako. Hetken pohtimisen jälkeen n. 3 km nousu takaisin jalkaisin tai jollain turistirakkineella ei houkutellut. Ylhäällä Heini ja Laura istuivat penkillä, tyttö nätisti kantoliinassa. Sovittiin, että ängetään sedän luokse takaisin ja yritetään vedota hänen lapsirakkauteen parkkiksen löytämisessä. Tämä onneksi toimi ja Timo parkkeerasi auton pitkän jonon jatkeeksi inva-paikalle.
Matka tästä eteenpäin oli vieläkin nousua ja oli hauska katsella ihmisten reaktioita, kun hilpaisimme ylös aika reipasta vauhtia Laura Heinin sylissä kantoliinassa. Yhtäkkiä olimmekin tienoon korkeimmalla kukkulalla, josta avautui hienot näkymät yli Thüringenin Bundeslandin eli läänin.
Wartburgin linnaluostari on rakennettu vuonna 1067 ja siellä ovat majailleet omina aikoinaan mm. Martin Luther ja Wolfgang Goethe. Kieltämättä linnakompleksi näytti todella uljaalta erillisine taloineen. Jouduimme tyytymään kuitenkin vain ulkoalueiden ihasteluun, koska Laura alkoi olla tosi väsynyt ja halusimme päästä jo tien päälle. Hieman kyllä harmitti, koska kappeli ja muut tilat näyttivät postikorteissa varsin upeilta. No pääsimme kuitenkin käymään paikan päällä ja suurin osa hienouksista oli kyllä ulkopuolelta bongattavissa. Tuliaisostosten jälkeen kipitimme nopsasti takaisin autolle.
Ajomatkaa kertyi tälle päivälle n. 400 km, joten tämä olisi yksi pisimmistä ryykäisyistä. Oman lisänsä toi vielä muutamat gesperrt ja Umlaitung –kyltit, kun liittymiä oli suljettu ja jouduimme aluksi ajamaan motaria päin vastaiseen suuntaan, mikä oli tietysti varsin turhauttavaa. Onneksi Saksan autobaanat ovat aivan loistavia; kolme kaistaa ja muut autoilijat huomioon ottava ajokulttuuri. Kyllä soisi latinalaisten macho-miesten Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa ottavan mallia tästä.
Reippailla nopeuksilla ajoaika väheni tuntuvasti ja itse ajamiseen turhaantui vain 3,5 h. Pakollinen tankkaus, Lauran hoito/verryttely ja lounaan syönti lisäsi kokonaisaikaa tietysti vielä tunnilla. Taukopaikan oli vallannut McDonaldsin kompleksi ja olimme jo aivan alamaissa, jos se olisi ainoa ruokavaihtoehto. Ihmetyksemme kasvoi, kun McHappyLandin sisältä löytyi McCafe, joka oli tyylikkäästi sisustettu ja sieltä ostettu CafeLatte oli Oikeasti reissun paras, halvin ja suurin (puolisen litraa…). Paninot ja cokikset eivät myöskään kaataneet budjettia, kun ruokalasku erikoiskahvien kera näytti vain hitusen yli 10 €. Mäkkäri vetäisi pisteet tällä kertaa kotiin.
Berliiniin saavuimme Lauran konsertin saattelemana. Viimeinen puolitoistatuntinen oli jälleen viihdytystaikurishowta, jossa seikkailivat kynät, kännykät, lusikat, Tellun tuoma ”erikoisnalle”, termarin mukiosa, parkkikiekko, huulikiilto jne. Omat vanhat lelut eivät kelpaa enää laisinkaan. Onneksi olimme ostaneet myös bensikseltä leipää, jota Laura tykkäsi natustaa ja murustaa ympäri autoa. Nyt ymmärrämme täysin miksi lapsiperheiden autot ovat aivan tajuttoman sotkuisia.
Berliinin hotelli Amelie oli jälleen loistobuukkaus booking.comin kautta. Jostain onnenkantamoisesta johtuen koko kadun ainoa vapaa paikka oli aivan täysin hotellin edessä. Super! Heini kipaisi juuri tuotetun järkkylemuisen kakkavaipan kera pari askelmaa katutason alapuolella olevaan respaan chekkaamaan. Loistavasti tietysti päässä ei ollut saksankielistä vastinetta roskikselle tai vaipalle, joten siinä sitten keskustelu kävi jotenkin seuraavasti: Guten Tag! Haben Sie vielleich einen öhhmm Garbage für diese…(osoittelua vaippaa kohti). No respan tyttö vain hymyili ja nyökkäsi. Mitä lie ajatellut kummallisista turisteista.
Hotellihuone oli mainio. Sinne mentiin ulkokautta avaamalla iso ja jättikorkea ulko-ovi. Sitten astuimme aivan kuin mihin tahansa porttikongiin ja ekaan kerrokseen, josta meille oli varattu ensimmäinen huone. Kämppä oli kuin yksiö –tilaa oli varmaankin 25 neliötä. Jättikorkeat ikkunat istuttavine ikkunansyvennyksineen houkuttelivat katsomaan kadulle. Huoneesta löytyi jälleen toivomamme lastensänky kauniisti pedattuna. Parisänky oli lähes samanlainen kuin Irmalla ja Hannulla kotona. Lisäksi huoneesta löytyi vaatekaappi, telkkari, kotoa tutut Ikean pöytävalaisimet, sohva, kirjoituspöytä, sohvanojatuoli ja toinen nojatuoli – tällä kertaa nahkainen. Ausgezeichnet! Kylppäri oli pieni, mutta siisti. Tähänkin hotelliin kuuluu aamiainen, joka on samassa tilassa kuin respa. Sinne näkyi kadulta pienistä ikkunoista alaspäin.
Rahtasimme koko omaisuuden autosta huoneeseen, koska meillä oli/on ajatus pakata laivalle tarvitsemamme tavarat erikseen ja tunkea muut kamat mahdollisimman pieneen tilaan, jotta lupailemamme tuliaisjuomat ja omat viinit mahtuisivat autoon. Emme tietenkään hyvistä suunnitelmista huolimatta jaksaneet tehdä mitään sen eteen illalla paitsi räjäyttää kaikki roina keskelle lattiaa. Se siitä kivasta extratilasta. No sotkuun on jo tullut totuttua, joten kokemuksella osasimme jo loikkia kamojen yli sen enempää niistä stressaamatta.
Tässä välissä Heini kävi ostoksilla läheisessä DM:ssä, joka on pieni shampoiden-meikkien-vessapapereiden ja muiden kuivatavaroiden myymiseen erikoistunut liike. Sieltä löytyi yksi seinä pelkkää baby-tavaraa, josta syystä mestasta tuli sitten ostettua vaikka mitä lelua, mukia, lusikkaa, vauvasapuskaa ja ensimmäistä kertaa housuvaippoja Lauralle. Että oli muuten Tajuttoman helppoa pukea ne vaippabyysat Lauran päälle. Oh - Vielen Dank für den Pampers-gott eli kiitokset Pampers-jumalille! Meidän ikiliikkuja, kun huutaa aivan täyttä kurkkua ja kiemurtelee kuin pieni apina aina pukiessa ja vaippaa laitettaessa.
Iltapuuhien ja Lauran nukutuksen jälkeen kello olikin taas puoli kymmenen ja olimme syöneet edellisen kerran 7 h sitten ne bensiksen McPaninot. Mutta Berliini on juuri niin ihana paikka, kun Heini oli muistellutkin. Meidän ”kotikadulta” löytyi ensimmäisen 100 metrin tienoolta Subway, italialainen pastamesta, kiinalainen ravintola, muutama Kneipe eli kapakka sekä kioski plus meidän valitsema vietnamilais-thaimaalainen ravintola, josta poimimme todella hyvät take-awayt huoneessa nautittavaksi kokiksen kera. Paikallisessa tusinalehdessä kerrottiin myös filmitähti Tom Cruisen olevan Berliinissä kuvaamassa jotain leffaansa. Vaimo Katie ja tytär Suri olivat kuulemma eilen kävelleen meitä lähellä olevan Brandenburger Tor’n edessä olevassa puistossa. Ties vaikka näkisimme kuuluisuuksia. Matkalla takaisin ravintolasta Heini poimi respasta w-lan –verkon salasanan (5 €/pv), jonka avulla saamme kohta nämä stoorit nettiin ja plänäiltyä Berliinin nähtävyyksiä. Tai se taitaa jäädäkin vasta huomiseen…
Matka Wartburgiin ei monta minuuttia kestänyt ja pienen mutkittelevan nousujohteisen tien jälkeen olimme perillä. Täällä meitä tervehti setä, joka ilmoitti Heinin utelun jälkeen tyynesti parkkipaikan olevan täynnä ja että meidän tulisi ajaa lähellä olevalle isommalle parkkipaikalle. Ei muuta kuin Heini ja Laura pois kyydistä ja Timo viemään autoa.
Matkalla alas ei näkynyt parkkipaikkoja ja Timo päätti lähteä seuraamaan linnalta kurvannutta minibussia ensimmäiselle ”isolle” parkkipaikalle. Sepä oli tietysti aivan tupaten täynnä, joten ei muuta kuin sitä seuraavalle, josta vihdoin löytyi Passatin ängettävä rako. Hetken pohtimisen jälkeen n. 3 km nousu takaisin jalkaisin tai jollain turistirakkineella ei houkutellut. Ylhäällä Heini ja Laura istuivat penkillä, tyttö nätisti kantoliinassa. Sovittiin, että ängetään sedän luokse takaisin ja yritetään vedota hänen lapsirakkauteen parkkiksen löytämisessä. Tämä onneksi toimi ja Timo parkkeerasi auton pitkän jonon jatkeeksi inva-paikalle.
Matka tästä eteenpäin oli vieläkin nousua ja oli hauska katsella ihmisten reaktioita, kun hilpaisimme ylös aika reipasta vauhtia Laura Heinin sylissä kantoliinassa. Yhtäkkiä olimmekin tienoon korkeimmalla kukkulalla, josta avautui hienot näkymät yli Thüringenin Bundeslandin eli läänin.
Wartburgin linnaluostari on rakennettu vuonna 1067 ja siellä ovat majailleet omina aikoinaan mm. Martin Luther ja Wolfgang Goethe. Kieltämättä linnakompleksi näytti todella uljaalta erillisine taloineen. Jouduimme tyytymään kuitenkin vain ulkoalueiden ihasteluun, koska Laura alkoi olla tosi väsynyt ja halusimme päästä jo tien päälle. Hieman kyllä harmitti, koska kappeli ja muut tilat näyttivät postikorteissa varsin upeilta. No pääsimme kuitenkin käymään paikan päällä ja suurin osa hienouksista oli kyllä ulkopuolelta bongattavissa. Tuliaisostosten jälkeen kipitimme nopsasti takaisin autolle.
Ajomatkaa kertyi tälle päivälle n. 400 km, joten tämä olisi yksi pisimmistä ryykäisyistä. Oman lisänsä toi vielä muutamat gesperrt ja Umlaitung –kyltit, kun liittymiä oli suljettu ja jouduimme aluksi ajamaan motaria päin vastaiseen suuntaan, mikä oli tietysti varsin turhauttavaa. Onneksi Saksan autobaanat ovat aivan loistavia; kolme kaistaa ja muut autoilijat huomioon ottava ajokulttuuri. Kyllä soisi latinalaisten macho-miesten Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa ottavan mallia tästä.
Reippailla nopeuksilla ajoaika väheni tuntuvasti ja itse ajamiseen turhaantui vain 3,5 h. Pakollinen tankkaus, Lauran hoito/verryttely ja lounaan syönti lisäsi kokonaisaikaa tietysti vielä tunnilla. Taukopaikan oli vallannut McDonaldsin kompleksi ja olimme jo aivan alamaissa, jos se olisi ainoa ruokavaihtoehto. Ihmetyksemme kasvoi, kun McHappyLandin sisältä löytyi McCafe, joka oli tyylikkäästi sisustettu ja sieltä ostettu CafeLatte oli Oikeasti reissun paras, halvin ja suurin (puolisen litraa…). Paninot ja cokikset eivät myöskään kaataneet budjettia, kun ruokalasku erikoiskahvien kera näytti vain hitusen yli 10 €. Mäkkäri vetäisi pisteet tällä kertaa kotiin.
Berliiniin saavuimme Lauran konsertin saattelemana. Viimeinen puolitoistatuntinen oli jälleen viihdytystaikurishowta, jossa seikkailivat kynät, kännykät, lusikat, Tellun tuoma ”erikoisnalle”, termarin mukiosa, parkkikiekko, huulikiilto jne. Omat vanhat lelut eivät kelpaa enää laisinkaan. Onneksi olimme ostaneet myös bensikseltä leipää, jota Laura tykkäsi natustaa ja murustaa ympäri autoa. Nyt ymmärrämme täysin miksi lapsiperheiden autot ovat aivan tajuttoman sotkuisia.
Berliinin hotelli Amelie oli jälleen loistobuukkaus booking.comin kautta. Jostain onnenkantamoisesta johtuen koko kadun ainoa vapaa paikka oli aivan täysin hotellin edessä. Super! Heini kipaisi juuri tuotetun järkkylemuisen kakkavaipan kera pari askelmaa katutason alapuolella olevaan respaan chekkaamaan. Loistavasti tietysti päässä ei ollut saksankielistä vastinetta roskikselle tai vaipalle, joten siinä sitten keskustelu kävi jotenkin seuraavasti: Guten Tag! Haben Sie vielleich einen öhhmm Garbage für diese…(osoittelua vaippaa kohti). No respan tyttö vain hymyili ja nyökkäsi. Mitä lie ajatellut kummallisista turisteista.
Hotellihuone oli mainio. Sinne mentiin ulkokautta avaamalla iso ja jättikorkea ulko-ovi. Sitten astuimme aivan kuin mihin tahansa porttikongiin ja ekaan kerrokseen, josta meille oli varattu ensimmäinen huone. Kämppä oli kuin yksiö –tilaa oli varmaankin 25 neliötä. Jättikorkeat ikkunat istuttavine ikkunansyvennyksineen houkuttelivat katsomaan kadulle. Huoneesta löytyi jälleen toivomamme lastensänky kauniisti pedattuna. Parisänky oli lähes samanlainen kuin Irmalla ja Hannulla kotona. Lisäksi huoneesta löytyi vaatekaappi, telkkari, kotoa tutut Ikean pöytävalaisimet, sohva, kirjoituspöytä, sohvanojatuoli ja toinen nojatuoli – tällä kertaa nahkainen. Ausgezeichnet! Kylppäri oli pieni, mutta siisti. Tähänkin hotelliin kuuluu aamiainen, joka on samassa tilassa kuin respa. Sinne näkyi kadulta pienistä ikkunoista alaspäin.
Rahtasimme koko omaisuuden autosta huoneeseen, koska meillä oli/on ajatus pakata laivalle tarvitsemamme tavarat erikseen ja tunkea muut kamat mahdollisimman pieneen tilaan, jotta lupailemamme tuliaisjuomat ja omat viinit mahtuisivat autoon. Emme tietenkään hyvistä suunnitelmista huolimatta jaksaneet tehdä mitään sen eteen illalla paitsi räjäyttää kaikki roina keskelle lattiaa. Se siitä kivasta extratilasta. No sotkuun on jo tullut totuttua, joten kokemuksella osasimme jo loikkia kamojen yli sen enempää niistä stressaamatta.
Tässä välissä Heini kävi ostoksilla läheisessä DM:ssä, joka on pieni shampoiden-meikkien-vessapapereiden ja muiden kuivatavaroiden myymiseen erikoistunut liike. Sieltä löytyi yksi seinä pelkkää baby-tavaraa, josta syystä mestasta tuli sitten ostettua vaikka mitä lelua, mukia, lusikkaa, vauvasapuskaa ja ensimmäistä kertaa housuvaippoja Lauralle. Että oli muuten Tajuttoman helppoa pukea ne vaippabyysat Lauran päälle. Oh - Vielen Dank für den Pampers-gott eli kiitokset Pampers-jumalille! Meidän ikiliikkuja, kun huutaa aivan täyttä kurkkua ja kiemurtelee kuin pieni apina aina pukiessa ja vaippaa laitettaessa.
Iltapuuhien ja Lauran nukutuksen jälkeen kello olikin taas puoli kymmenen ja olimme syöneet edellisen kerran 7 h sitten ne bensiksen McPaninot. Mutta Berliini on juuri niin ihana paikka, kun Heini oli muistellutkin. Meidän ”kotikadulta” löytyi ensimmäisen 100 metrin tienoolta Subway, italialainen pastamesta, kiinalainen ravintola, muutama Kneipe eli kapakka sekä kioski plus meidän valitsema vietnamilais-thaimaalainen ravintola, josta poimimme todella hyvät take-awayt huoneessa nautittavaksi kokiksen kera. Paikallisessa tusinalehdessä kerrottiin myös filmitähti Tom Cruisen olevan Berliinissä kuvaamassa jotain leffaansa. Vaimo Katie ja tytär Suri olivat kuulemma eilen kävelleen meitä lähellä olevan Brandenburger Tor’n edessä olevassa puistossa. Ties vaikka näkisimme kuuluisuuksia. Matkalla takaisin ravintolasta Heini poimi respasta w-lan –verkon salasanan (5 €/pv), jonka avulla saamme kohta nämä stoorit nettiin ja plänäiltyä Berliinin nähtävyyksiä. Tai se taitaa jäädäkin vasta huomiseen…
keskiviikko 1. elokuuta 2007
Päivä 23: Kohti Eisenachia
Aamulla kun vedimme verhoja pois ikkunan edestä tuli semmoinen ihmetyksen tunne, että mitä hyvää me olemmekaan tehneet, kun saamme herätä ja katsella näin hienoja maisemia. Tunne sen kuin parani, kun siirryimme aamiaiselle linnan puolelle. Frühstücksraum oli tehty linnan parhaimmalle paikalle ja sieltä oli henkeäsalpaavat näkymät alas Reinille ja sitä ympäröiviin kauniisiin maisemiin. Huikeuden tunnetta lisäsi täysin lasista oleva seinä, jonka eteen aamiaispöydät oli sijoitettu. Aamiaisen parasta antia olivat mehevät Brötchenit eli sämpyläleipäset. Luxenbourgin loistoaamiaiselle se ei vetänyt kuitenkaan vertoja. Meistä alkaa tulla jo tosi vaativia :) Tyttäremme nauratti jälleen Jürgeneitä ja Hanseja, jotka vuorotellen lepertelivät hänelle. Leipä ja kurkku maistuivat Lauralle – niissä, kun on rutkasti purtavaa pikku naskaleille.
Aamiaisen jälkeen tutustuimme Burg Rheinfelsiin (1248), joka oli aivan toista maata kuin Ranskan linnat. Tuli mieleen, että ranskalaiset châteaut ovat kuin puudeleita ja Saksan Burgit rottweilereita karkeudessaan. Tosin kyllä Saksastakin löytyy romanttisia Schlosseja eli linnoja. Burg Rheinfels oli osittain jo raunioina, mutta kyllä sieltä löytyi myös hyvin säilyneitä osia. Kiersimme linnan suhteellisen rivakasti, koska Lauran uniaika alkoi taas lähestymään ja halusimme säästää parhaan väsymyksen autoon. Linna oli kyllä vaikuttava ja sieltä sai erittäin hyviä kuvia auringossa kylpevästä Reinin jokilaaksosta. Aurinko tosiaan on paistanut Saksassa olomme aikana lämpimästi ja pilvettömältä taivaalta, mikä oli tervetullutta muutamien pilvipäivien jälkeen. Valokuvatkin näyttävät niin paljon paremmilta aurinkoisella ilmalla.
Ajomatka sujui ihan mallikkaasti, vaikka ajoa oli jälleen päälle 300 km ja yli 3 tuntia. Alkupätkä oli aika hidasta menoa, koska tie kulki Reinin vartta pitkin ja Heini hypähti parin kilometrin välein ottamaan taas uusista ja uusista linnoista postikorttikuvia.
Laura nukkui nätisti 1,5 h, jonka jälkeen pidimme yli tunnin piknikin Rasthofin eli bensiksen leikkipaikan takana olevalla nurmella. Olimme vissiin sellainen nähtävyys eväinemme ja Lauran kamppeiden kera, että leikkipaikan sisarukset huusivat innoissaan ”Mutter Mutter, guck mal” äitiään katsomaan ja osoittelivat meitä nauraen. Bensis nettosi meistä ainoastaan kahvien verran, mutta aidot italialaiset Lavazza espressot ja lattet maistuivat meille paremmin kuin hyvin. Auringonoton ja ruokailun jälkeen pakkasimme jälleen kimpsut ja kampsut autoon pysähtyäksemme viiden minuutin jälkeen uudelleen kuin Pumpukka viänsi kinder-yllätykset. Loppumatka meni onneksi nopean oloisesti, kun Laura nukahti jälleen ja heräsi vasta määränpäässämme Eisenachissa.
Eisenachin hotelli oli tosiaan upea ja sisältä lipui parhaimpiinsa sonnustautuneita Frau und Herr Eläkeläisiä. Hotelliaula oli kuin Tuulen Viemää –elokuvan portaista ja joka puolella tietysti kristallikruunuja, tauluja ja punaista kokolattiamattoa. Respan heebo oli varsin ystävällinen kysellessään kuinka matka oli sujunut, minne pysäköimme auton jne. Heinillä meni vain muutama sekunti pidempään ennen kuin hän kelasi mitä nopea puhetulva aina meinasi. Murrekin oli jo eri kuuloista, vaikka edelleen ihan ymmärrettävää. Onneksi ei olla Baijerissa…
Huone oli erittäin hyvä ja lastensänkykin oli pedattu Lauraa varten. Somistimme sen vain omilla lakanoilla ja äidintuoksuisilla vaatteilla, jotta siihen olisi turvallista ja kotoista nukahtaa. Timo suhautti pilsnerin minijääkaapista ja valui hyvin ansaittuun kylpyyn pitkän ajon jälkeen. Laura seurasi pian perässä ja nautti suunnattomasti polskimisesta jättikokoisessa ammeessa.
Saavuimme kaupunkiin totuttua aikaa myöhemmin, joten päästessämme vihdoin ulos lyhyelle turistikierrokselle ja ruokapaikkaa etsimään, oli kello jo lähempänä puolta kahdeksaa. Näimme kaupungin torin, parit kirkot, vanhaan kaupunginmuuriin tehdyn torniportin ja vartin kierroksen jälkeen palasimme takaisin päin ostos- ja ravintolakatua pitkin. Ihan oli somaa. Laura oli jo sen verran väsynyt, ettei olisi jaksanut enää illallista, joten päätimme turvautua varasuunnitelmaan ja Heini kävi nappaamassa läheisestä thai-ravintolasta mit nehmen –annokset ja suuntasi takaisin hotellille Lauran ja Timon mentyä edeltä aloittamaan iltapuuhat.
Hieman respan henkilökunta katsoi pitkään Heinin sujahtaessa ohi ruoka-annosten kanssa, mutta jättivät kohteliaasti kommentoimatta. Kyllä maistui Nudeln mit Hänchenfleisch & Gemüse und Nudeln mit Krabben & Gemüse hyvältä. Heinille siis kana-kasvisnuudeleita ja Timoille katkarapu-kasviksia. Niitä sitten nautimme jälleen pimeässä Fantan kera Lauran vetäessä sikeitä. Lauran ehdoillahan tässä mennään ja ”kotiruoka” sopi myös meille ihan mainiosti! Huomenna olisi aika sitten tutustua Wartburgin linnaan ja sen jälkeen suunnata kohti Der Hauptstadt Berliiniä. Onneksi olimme varanneet hotellin sieltä jo tänään aiemmin päivällä. Hyvä me!
Aamiaisen jälkeen tutustuimme Burg Rheinfelsiin (1248), joka oli aivan toista maata kuin Ranskan linnat. Tuli mieleen, että ranskalaiset châteaut ovat kuin puudeleita ja Saksan Burgit rottweilereita karkeudessaan. Tosin kyllä Saksastakin löytyy romanttisia Schlosseja eli linnoja. Burg Rheinfels oli osittain jo raunioina, mutta kyllä sieltä löytyi myös hyvin säilyneitä osia. Kiersimme linnan suhteellisen rivakasti, koska Lauran uniaika alkoi taas lähestymään ja halusimme säästää parhaan väsymyksen autoon. Linna oli kyllä vaikuttava ja sieltä sai erittäin hyviä kuvia auringossa kylpevästä Reinin jokilaaksosta. Aurinko tosiaan on paistanut Saksassa olomme aikana lämpimästi ja pilvettömältä taivaalta, mikä oli tervetullutta muutamien pilvipäivien jälkeen. Valokuvatkin näyttävät niin paljon paremmilta aurinkoisella ilmalla.
Ajomatka sujui ihan mallikkaasti, vaikka ajoa oli jälleen päälle 300 km ja yli 3 tuntia. Alkupätkä oli aika hidasta menoa, koska tie kulki Reinin vartta pitkin ja Heini hypähti parin kilometrin välein ottamaan taas uusista ja uusista linnoista postikorttikuvia.
Laura nukkui nätisti 1,5 h, jonka jälkeen pidimme yli tunnin piknikin Rasthofin eli bensiksen leikkipaikan takana olevalla nurmella. Olimme vissiin sellainen nähtävyys eväinemme ja Lauran kamppeiden kera, että leikkipaikan sisarukset huusivat innoissaan ”Mutter Mutter, guck mal” äitiään katsomaan ja osoittelivat meitä nauraen. Bensis nettosi meistä ainoastaan kahvien verran, mutta aidot italialaiset Lavazza espressot ja lattet maistuivat meille paremmin kuin hyvin. Auringonoton ja ruokailun jälkeen pakkasimme jälleen kimpsut ja kampsut autoon pysähtyäksemme viiden minuutin jälkeen uudelleen kuin Pumpukka viänsi kinder-yllätykset. Loppumatka meni onneksi nopean oloisesti, kun Laura nukahti jälleen ja heräsi vasta määränpäässämme Eisenachissa.
Eisenachin hotelli oli tosiaan upea ja sisältä lipui parhaimpiinsa sonnustautuneita Frau und Herr Eläkeläisiä. Hotelliaula oli kuin Tuulen Viemää –elokuvan portaista ja joka puolella tietysti kristallikruunuja, tauluja ja punaista kokolattiamattoa. Respan heebo oli varsin ystävällinen kysellessään kuinka matka oli sujunut, minne pysäköimme auton jne. Heinillä meni vain muutama sekunti pidempään ennen kuin hän kelasi mitä nopea puhetulva aina meinasi. Murrekin oli jo eri kuuloista, vaikka edelleen ihan ymmärrettävää. Onneksi ei olla Baijerissa…
Huone oli erittäin hyvä ja lastensänkykin oli pedattu Lauraa varten. Somistimme sen vain omilla lakanoilla ja äidintuoksuisilla vaatteilla, jotta siihen olisi turvallista ja kotoista nukahtaa. Timo suhautti pilsnerin minijääkaapista ja valui hyvin ansaittuun kylpyyn pitkän ajon jälkeen. Laura seurasi pian perässä ja nautti suunnattomasti polskimisesta jättikokoisessa ammeessa.
Saavuimme kaupunkiin totuttua aikaa myöhemmin, joten päästessämme vihdoin ulos lyhyelle turistikierrokselle ja ruokapaikkaa etsimään, oli kello jo lähempänä puolta kahdeksaa. Näimme kaupungin torin, parit kirkot, vanhaan kaupunginmuuriin tehdyn torniportin ja vartin kierroksen jälkeen palasimme takaisin päin ostos- ja ravintolakatua pitkin. Ihan oli somaa. Laura oli jo sen verran väsynyt, ettei olisi jaksanut enää illallista, joten päätimme turvautua varasuunnitelmaan ja Heini kävi nappaamassa läheisestä thai-ravintolasta mit nehmen –annokset ja suuntasi takaisin hotellille Lauran ja Timon mentyä edeltä aloittamaan iltapuuhat.
Hieman respan henkilökunta katsoi pitkään Heinin sujahtaessa ohi ruoka-annosten kanssa, mutta jättivät kohteliaasti kommentoimatta. Kyllä maistui Nudeln mit Hänchenfleisch & Gemüse und Nudeln mit Krabben & Gemüse hyvältä. Heinille siis kana-kasvisnuudeleita ja Timoille katkarapu-kasviksia. Niitä sitten nautimme jälleen pimeässä Fantan kera Lauran vetäessä sikeitä. Lauran ehdoillahan tässä mennään ja ”kotiruoka” sopi myös meille ihan mainiosti! Huomenna olisi aika sitten tutustua Wartburgin linnaan ja sen jälkeen suunnata kohti Der Hauptstadt Berliiniä. Onneksi olimme varanneet hotellin sieltä jo tänään aiemmin päivällä. Hyvä me!
tiistai 31. heinäkuuta 2007
Päivä 23: Burg Rheinfels
Yö sujui varsin positiivisesti vain yhdellä syöttöheräyksellä eikä Heini etsinyt tällä kertaa Lauraa peittojen välistä unissaan tai peitellyt Timoa useaan otteeseen… Kahdeksan aikaan Laura herätti meidät hyväntuulisena ja kiemurteli sitten onnessaan sängyssä peittojen välissä ja meidän päällä. Verhojen välistä kimmelsi auringonsäteet ja edelleen maukas buffet-aamiainen ystävällisellä palvelulla jatkoi hyvää fiilistä.
Matkaa tänään kohti Burg Rheinfelsiä on vain vajaa 200 kilometriä, joten sen pitäisi hoitua helposti. Laurakin nukahti heti ensimetreillä. Luxenbourgissa oli reissun halvimmat bensat ja Timo päättikin pröystäillä ja ottaa V-poweria. Näine hyvinemme Luulimme kaiken menevän paremmin kuin mainiosti. Tomppa oli kuitenkin päättänyt ohjata meidät (fastest route?) pikkuteitä perille. No ei siinä mitään, kun maalaismaisemat olivat todella upeat. Peltoja, metsikköisiä kukkuloita, lehmiä laiduntamassa ja pieniä somia pikkukyliä identtisesti rakennettuine taloineen ja kukkaistutuksineen.
Tässä vaiheessa matkaa tiet olivat niin pienet, että keskiviivaa ei oltu enää piirretty, matkanopeus oli jotain 60 km/h ja pikkukyliä taajamanopeuksineen oli noin 5 minuutin välein. Heinille alkaa tulla paha olo…Sitten pääsemme risteykseen, jossa nököttää kyltti gesperrt ja alla Umlaitung. Jahhah. Tietöiden takia juuri se meidän pikkutie on suljettu ja meidät ohjataan kiertotielle, joka menee täysin väärään suuntaan. Tomppa alkaa lisäämään matka-aikaa…Sitten Laura herää ja Umlaitung tuo meidät lähes samaan paikkaan mistä lähdimme. What the fcuk? Kaiken kukkuraksi ympäri ajamamme kovan onnen kylän nimi oli Kyrbach! No ihan oikeasti! Kieltämättä kyrpah nostatti hetkeksi tunnelmia, kun hihittelimme sille. Päätimme lähteä kyrbahhista poispäin ja eri suuntaan kuin kiertotie näytti ja kas vaan Tomppakin osasi vihdoin ohjata meidät oikealle reitille. Halleluja!
Laura alkoi kiukustumaan sen verran pahasti, että päätimme pitää yhdistetyn valokuvaus- ja Lauran viihdytys/syöttötauon. Ollaankohan me ikinä perillä? No tämän kylän linna oli varsin kuvauksellinen ja Laurakin pääsi hieman jaloittelemaan tuolista. Tauon jälkeen vedimme loppumatkan pikataipaleella Heinin keksiessä kaikki parhaat leikkiäänet, laulut, ilmeet ja leluviihdytykset.
Vihdoin silmiemme eteen avautui Burg Rheinfels ja aivan mielettömän upea maisema alas Reinille, alla olevaan kylään ja joen toisella puolella oleviin metsäisiin kukkuloihin ja toiseen linnaan. Hotellille päästyämme olimme jo melkein valmiit yöpymään jatkossa aina neljän tähden hotelleissa, niin hieno hotellikompleksi oli ja palvelu sen mukaista. Burg Rheinfelsiin kuuluu siis vanhan linnan lisäksi hotellivieraille ilmainen katettu parkkialue ja Wellness Center, ravintola, matkamuistomyymälöitä, linnapuutarha viiniköynnöksineen ja Villa Burgfels eli erillinen 1800-luvun tyyliin rakennettu kartano. Villa oli yhdistetty Rheinfelsin alueeseen lankuista tehdyllä sillalla, joka ylitti alla olevan tien korkealta. Kaikki tämä oli jo omiaan tekemään meidät tervetulleiksi, mutta huone oli sitten ihan oma lukunsa. Parinkymmenen neliön huone sisälsi ylellisen kylppärin kylpytakkeineen ja kaikkine ilmaissaippuoineen, loistosängyt hienosti pedattuina ja mukavasti tyhjää tilaa, jonne rakensimme Lauralle leikkitilan ja jonne tytsyn matkasänky laitettiin. Parasta huoneessa oli kuitenkin erillinen olohuonetila sohvatuoleineen, josta oli paraatinäkymät edellä mainittuun kylään ja Reinille.
Majoittumisen jälkeen lähdimme talsimaan alas kylää kohti jyrkkää tietä pitkin. Sinne olisi kulkenut myös erillinen naurettava minijuna, mutta päätimme kävellä, koska oli jälleen Lauran uniaika. Lounas kylässä olevan ravintolan aurinkoterassilla oli ihan ok; Timo söi wienerschnitzelin ja Heini tonnikalapitsan. Kierreltyämme hieman kylillä ja Reinin varressa näpsimässä valokuvia alkoi jo olla aika palata hotellille. Ylös linnaan olikin sitten jo rankempaa työntää vaunuja, mutta hyvin se kävi kyllä pyllytreenistä.
Hotellihuoneeseen päästyämme olimme varsin poikki urheilusuorituksesta ja päivän kyrpah-ajeluista. Heini kävi kylpylän puolella kokeilemassa uima-allasta, erilaisia saunoja ja hierovia suihkuja. Se tekikin selkävaivaiselle aika hyvää. Illalliseksi söimme itse tehtyjä tonnikala-tomaattipatonkeja, koska päivän lounas tuli syötyä sen verran myöhään. Päätimme myös tutustua itse linnaan tarkemmin vasta huomenna.
Illan pikku puhde oli sitten taas ensi yön hotellin miettiminen. Jotenkin emme vain saa aikaiseksi varattua niitä ennen kuin on ihan pakko. Huoh. No kello kahdeksalta päätimme tehdä reittimuutoksen ja ditsata Kölnin sekä Hampurin ja suunnata seuraavaksi yöksi Wartburgin linnan tietämille Eisenachin kylään 1800-luvun kartanoon tehtyyn hotelliin nimeltä Thüringer Hof. Heini varasi jälleen hotellin baby Betteineen auf Deutsch. Wunder schön!
Wartburg kuuluu Unescon World Heritage –ohjelmaan ja on Lonely Planetin mukaan kyseisen läänin hienoin. Emme siis ehkä voi mennä ihan pieleen :) Samaisessa linnassa on myös muuan Martti Luther piilotellut ja kirjoittanut Uutta Testamenttia. Wartburg on siis lähellä Weimaria. Tätä seuraavat kaksi yötä on tarkoitus nyt sitten viettää Berliinissä, koska Timo ei ole siellä aiemmin käynyt. Toisen päivän käytämme Potsdamin ihmeyksiin tutustumiseen, mikä on ollut Heinin haave jo vuosia ja toisen päivän itse Berliiniin. Tästä sitten takaisin Rostockiin ja laivalle.
Matkaa tänään kohti Burg Rheinfelsiä on vain vajaa 200 kilometriä, joten sen pitäisi hoitua helposti. Laurakin nukahti heti ensimetreillä. Luxenbourgissa oli reissun halvimmat bensat ja Timo päättikin pröystäillä ja ottaa V-poweria. Näine hyvinemme Luulimme kaiken menevän paremmin kuin mainiosti. Tomppa oli kuitenkin päättänyt ohjata meidät (fastest route?) pikkuteitä perille. No ei siinä mitään, kun maalaismaisemat olivat todella upeat. Peltoja, metsikköisiä kukkuloita, lehmiä laiduntamassa ja pieniä somia pikkukyliä identtisesti rakennettuine taloineen ja kukkaistutuksineen.
Tässä vaiheessa matkaa tiet olivat niin pienet, että keskiviivaa ei oltu enää piirretty, matkanopeus oli jotain 60 km/h ja pikkukyliä taajamanopeuksineen oli noin 5 minuutin välein. Heinille alkaa tulla paha olo…Sitten pääsemme risteykseen, jossa nököttää kyltti gesperrt ja alla Umlaitung. Jahhah. Tietöiden takia juuri se meidän pikkutie on suljettu ja meidät ohjataan kiertotielle, joka menee täysin väärään suuntaan. Tomppa alkaa lisäämään matka-aikaa…Sitten Laura herää ja Umlaitung tuo meidät lähes samaan paikkaan mistä lähdimme. What the fcuk? Kaiken kukkuraksi ympäri ajamamme kovan onnen kylän nimi oli Kyrbach! No ihan oikeasti! Kieltämättä kyrpah nostatti hetkeksi tunnelmia, kun hihittelimme sille. Päätimme lähteä kyrbahhista poispäin ja eri suuntaan kuin kiertotie näytti ja kas vaan Tomppakin osasi vihdoin ohjata meidät oikealle reitille. Halleluja!
Laura alkoi kiukustumaan sen verran pahasti, että päätimme pitää yhdistetyn valokuvaus- ja Lauran viihdytys/syöttötauon. Ollaankohan me ikinä perillä? No tämän kylän linna oli varsin kuvauksellinen ja Laurakin pääsi hieman jaloittelemaan tuolista. Tauon jälkeen vedimme loppumatkan pikataipaleella Heinin keksiessä kaikki parhaat leikkiäänet, laulut, ilmeet ja leluviihdytykset.
Vihdoin silmiemme eteen avautui Burg Rheinfels ja aivan mielettömän upea maisema alas Reinille, alla olevaan kylään ja joen toisella puolella oleviin metsäisiin kukkuloihin ja toiseen linnaan. Hotellille päästyämme olimme jo melkein valmiit yöpymään jatkossa aina neljän tähden hotelleissa, niin hieno hotellikompleksi oli ja palvelu sen mukaista. Burg Rheinfelsiin kuuluu siis vanhan linnan lisäksi hotellivieraille ilmainen katettu parkkialue ja Wellness Center, ravintola, matkamuistomyymälöitä, linnapuutarha viiniköynnöksineen ja Villa Burgfels eli erillinen 1800-luvun tyyliin rakennettu kartano. Villa oli yhdistetty Rheinfelsin alueeseen lankuista tehdyllä sillalla, joka ylitti alla olevan tien korkealta. Kaikki tämä oli jo omiaan tekemään meidät tervetulleiksi, mutta huone oli sitten ihan oma lukunsa. Parinkymmenen neliön huone sisälsi ylellisen kylppärin kylpytakkeineen ja kaikkine ilmaissaippuoineen, loistosängyt hienosti pedattuina ja mukavasti tyhjää tilaa, jonne rakensimme Lauralle leikkitilan ja jonne tytsyn matkasänky laitettiin. Parasta huoneessa oli kuitenkin erillinen olohuonetila sohvatuoleineen, josta oli paraatinäkymät edellä mainittuun kylään ja Reinille.
Majoittumisen jälkeen lähdimme talsimaan alas kylää kohti jyrkkää tietä pitkin. Sinne olisi kulkenut myös erillinen naurettava minijuna, mutta päätimme kävellä, koska oli jälleen Lauran uniaika. Lounas kylässä olevan ravintolan aurinkoterassilla oli ihan ok; Timo söi wienerschnitzelin ja Heini tonnikalapitsan. Kierreltyämme hieman kylillä ja Reinin varressa näpsimässä valokuvia alkoi jo olla aika palata hotellille. Ylös linnaan olikin sitten jo rankempaa työntää vaunuja, mutta hyvin se kävi kyllä pyllytreenistä.
Hotellihuoneeseen päästyämme olimme varsin poikki urheilusuorituksesta ja päivän kyrpah-ajeluista. Heini kävi kylpylän puolella kokeilemassa uima-allasta, erilaisia saunoja ja hierovia suihkuja. Se tekikin selkävaivaiselle aika hyvää. Illalliseksi söimme itse tehtyjä tonnikala-tomaattipatonkeja, koska päivän lounas tuli syötyä sen verran myöhään. Päätimme myös tutustua itse linnaan tarkemmin vasta huomenna.
Illan pikku puhde oli sitten taas ensi yön hotellin miettiminen. Jotenkin emme vain saa aikaiseksi varattua niitä ennen kuin on ihan pakko. Huoh. No kello kahdeksalta päätimme tehdä reittimuutoksen ja ditsata Kölnin sekä Hampurin ja suunnata seuraavaksi yöksi Wartburgin linnan tietämille Eisenachin kylään 1800-luvun kartanoon tehtyyn hotelliin nimeltä Thüringer Hof. Heini varasi jälleen hotellin baby Betteineen auf Deutsch. Wunder schön!
Wartburg kuuluu Unescon World Heritage –ohjelmaan ja on Lonely Planetin mukaan kyseisen läänin hienoin. Emme siis ehkä voi mennä ihan pieleen :) Samaisessa linnassa on myös muuan Martti Luther piilotellut ja kirjoittanut Uutta Testamenttia. Wartburg on siis lähellä Weimaria. Tätä seuraavat kaksi yötä on tarkoitus nyt sitten viettää Berliinissä, koska Timo ei ole siellä aiemmin käynyt. Toisen päivän käytämme Potsdamin ihmeyksiin tutustumiseen, mikä on ollut Heinin haave jo vuosia ja toisen päivän itse Berliiniin. Tästä sitten takaisin Rostockiin ja laivalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)