Päivä 24: Ich bin ein Berliner

Tänään oli taas edessä matkustuspäivä, mutta ennen sitä pieni ripaus kulttuuria eli suunta kohti Wartburgin linnaa. Mainittakoon vielä, että hotellin aamiainen oli kohtalainen ja Heini oli varsin tyytyväinen croissantti- ja suklaakakkuvalikoimaan.

Matka Wartburgiin ei monta minuuttia kestänyt ja pienen mutkittelevan nousujohteisen tien jälkeen olimme perillä. Täällä meitä tervehti setä, joka ilmoitti Heinin utelun jälkeen tyynesti parkkipaikan olevan täynnä ja että meidän tulisi ajaa lähellä olevalle isommalle parkkipaikalle. Ei muuta kuin Heini ja Laura pois kyydistä ja Timo viemään autoa.

Matkalla alas ei näkynyt parkkipaikkoja ja Timo päätti lähteä seuraamaan linnalta kurvannutta minibussia ensimmäiselle ”isolle” parkkipaikalle. Sepä oli tietysti aivan tupaten täynnä, joten ei muuta kuin sitä seuraavalle, josta vihdoin löytyi Passatin ängettävä rako. Hetken pohtimisen jälkeen n. 3 km nousu takaisin jalkaisin tai jollain turistirakkineella ei houkutellut. Ylhäällä Heini ja Laura istuivat penkillä, tyttö nätisti kantoliinassa. Sovittiin, että ängetään sedän luokse takaisin ja yritetään vedota hänen lapsirakkauteen parkkiksen löytämisessä. Tämä onneksi toimi ja Timo parkkeerasi auton pitkän jonon jatkeeksi inva-paikalle.

Matka tästä eteenpäin oli vieläkin nousua ja oli hauska katsella ihmisten reaktioita, kun hilpaisimme ylös aika reipasta vauhtia Laura Heinin sylissä kantoliinassa. Yhtäkkiä olimmekin tienoon korkeimmalla kukkulalla, josta avautui hienot näkymät yli Thüringenin Bundeslandin eli läänin.

Wartburgin linnaluostari on rakennettu vuonna 1067 ja siellä ovat majailleet omina aikoinaan mm. Martin Luther ja Wolfgang Goethe. Kieltämättä linnakompleksi näytti todella uljaalta erillisine taloineen. Jouduimme tyytymään kuitenkin vain ulkoalueiden ihasteluun, koska Laura alkoi olla tosi väsynyt ja halusimme päästä jo tien päälle. Hieman kyllä harmitti, koska kappeli ja muut tilat näyttivät postikorteissa varsin upeilta. No pääsimme kuitenkin käymään paikan päällä ja suurin osa hienouksista oli kyllä ulkopuolelta bongattavissa. Tuliaisostosten jälkeen kipitimme nopsasti takaisin autolle.

Ajomatkaa kertyi tälle päivälle n. 400 km, joten tämä olisi yksi pisimmistä ryykäisyistä. Oman lisänsä toi vielä muutamat gesperrt ja Umlaitung –kyltit, kun liittymiä oli suljettu ja jouduimme aluksi ajamaan motaria päin vastaiseen suuntaan, mikä oli tietysti varsin turhauttavaa. Onneksi Saksan autobaanat ovat aivan loistavia; kolme kaistaa ja muut autoilijat huomioon ottava ajokulttuuri. Kyllä soisi latinalaisten macho-miesten Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa ottavan mallia tästä.

Reippailla nopeuksilla ajoaika väheni tuntuvasti ja itse ajamiseen turhaantui vain 3,5 h. Pakollinen tankkaus, Lauran hoito/verryttely ja lounaan syönti lisäsi kokonaisaikaa tietysti vielä tunnilla. Taukopaikan oli vallannut McDonaldsin kompleksi ja olimme jo aivan alamaissa, jos se olisi ainoa ruokavaihtoehto. Ihmetyksemme kasvoi, kun McHappyLandin sisältä löytyi McCafe, joka oli tyylikkäästi sisustettu ja sieltä ostettu CafeLatte oli Oikeasti reissun paras, halvin ja suurin (puolisen litraa…). Paninot ja cokikset eivät myöskään kaataneet budjettia, kun ruokalasku erikoiskahvien kera näytti vain hitusen yli 10 €. Mäkkäri vetäisi pisteet tällä kertaa kotiin.

Berliiniin saavuimme Lauran konsertin saattelemana. Viimeinen puolitoistatuntinen oli jälleen viihdytystaikurishowta, jossa seikkailivat kynät, kännykät, lusikat, Tellun tuoma ”erikoisnalle”, termarin mukiosa, parkkikiekko, huulikiilto jne. Omat vanhat lelut eivät kelpaa enää laisinkaan. Onneksi olimme ostaneet myös bensikseltä leipää, jota Laura tykkäsi natustaa ja murustaa ympäri autoa. Nyt ymmärrämme täysin miksi lapsiperheiden autot ovat aivan tajuttoman sotkuisia.

Berliinin hotelli Amelie oli jälleen loistobuukkaus booking.comin kautta. Jostain onnenkantamoisesta johtuen koko kadun ainoa vapaa paikka oli aivan täysin hotellin edessä. Super! Heini kipaisi juuri tuotetun järkkylemuisen kakkavaipan kera pari askelmaa katutason alapuolella olevaan respaan chekkaamaan. Loistavasti tietysti päässä ei ollut saksankielistä vastinetta roskikselle tai vaipalle, joten siinä sitten keskustelu kävi jotenkin seuraavasti: Guten Tag! Haben Sie vielleich einen öhhmm Garbage für diese…(osoittelua vaippaa kohti). No respan tyttö vain hymyili ja nyökkäsi. Mitä lie ajatellut kummallisista turisteista.

Hotellihuone oli mainio. Sinne mentiin ulkokautta avaamalla iso ja jättikorkea ulko-ovi. Sitten astuimme aivan kuin mihin tahansa porttikongiin ja ekaan kerrokseen, josta meille oli varattu ensimmäinen huone. Kämppä oli kuin yksiö –tilaa oli varmaankin 25 neliötä. Jättikorkeat ikkunat istuttavine ikkunansyvennyksineen houkuttelivat katsomaan kadulle. Huoneesta löytyi jälleen toivomamme lastensänky kauniisti pedattuna. Parisänky oli lähes samanlainen kuin Irmalla ja Hannulla kotona. Lisäksi huoneesta löytyi vaatekaappi, telkkari, kotoa tutut Ikean pöytävalaisimet, sohva, kirjoituspöytä, sohvanojatuoli ja toinen nojatuoli – tällä kertaa nahkainen. Ausgezeichnet! Kylppäri oli pieni, mutta siisti. Tähänkin hotelliin kuuluu aamiainen, joka on samassa tilassa kuin respa. Sinne näkyi kadulta pienistä ikkunoista alaspäin.

Rahtasimme koko omaisuuden autosta huoneeseen, koska meillä oli/on ajatus pakata laivalle tarvitsemamme tavarat erikseen ja tunkea muut kamat mahdollisimman pieneen tilaan, jotta lupailemamme tuliaisjuomat ja omat viinit mahtuisivat autoon. Emme tietenkään hyvistä suunnitelmista huolimatta jaksaneet tehdä mitään sen eteen illalla paitsi räjäyttää kaikki roina keskelle lattiaa. Se siitä kivasta extratilasta. No sotkuun on jo tullut totuttua, joten kokemuksella osasimme jo loikkia kamojen yli sen enempää niistä stressaamatta.

Tässä välissä Heini kävi ostoksilla läheisessä DM:ssä, joka on pieni shampoiden-meikkien-vessapapereiden ja muiden kuivatavaroiden myymiseen erikoistunut liike. Sieltä löytyi yksi seinä pelkkää baby-tavaraa, josta syystä mestasta tuli sitten ostettua vaikka mitä lelua, mukia, lusikkaa, vauvasapuskaa ja ensimmäistä kertaa housuvaippoja Lauralle. Että oli muuten Tajuttoman helppoa pukea ne vaippabyysat Lauran päälle. Oh - Vielen Dank für den Pampers-gott eli kiitokset Pampers-jumalille! Meidän ikiliikkuja, kun huutaa aivan täyttä kurkkua ja kiemurtelee kuin pieni apina aina pukiessa ja vaippaa laitettaessa.

Iltapuuhien ja Lauran nukutuksen jälkeen kello olikin taas puoli kymmenen ja olimme syöneet edellisen kerran 7 h sitten ne bensiksen McPaninot. Mutta Berliini on juuri niin ihana paikka, kun Heini oli muistellutkin. Meidän ”kotikadulta” löytyi ensimmäisen 100 metrin tienoolta Subway, italialainen pastamesta, kiinalainen ravintola, muutama Kneipe eli kapakka sekä kioski plus meidän valitsema vietnamilais-thaimaalainen ravintola, josta poimimme todella hyvät take-awayt huoneessa nautittavaksi kokiksen kera. Paikallisessa tusinalehdessä kerrottiin myös filmitähti Tom Cruisen olevan Berliinissä kuvaamassa jotain leffaansa. Vaimo Katie ja tytär Suri olivat kuulemma eilen kävelleen meitä lähellä olevan Brandenburger Tor’n edessä olevassa puistossa. Ties vaikka näkisimme kuuluisuuksia. Matkalla takaisin ravintolasta Heini poimi respasta w-lan –verkon salasanan (5 €/pv), jonka avulla saamme kohta nämä stoorit nettiin ja plänäiltyä Berliinin nähtävyyksiä. Tai se taitaa jäädäkin vasta huomiseen…