Päivä 14: Château de Pierre de Bresse

Niin ne suunnitelmat muuttuvat. Meitä nukutti kovasti, joten Louhansin aamumarkkinat saivat jäädä väliin tällä kertaa. Otimme ihan rennosti Lauraa vuorotellen hoitaen ja samalla aamutoimia tehden. Aamiaista nautimme puoliksi terassilla ja puoliksi Lauran piknik-peitolla taiteillen. Laura on nimittäin ymmärtänyt hyvin selvästi, että neljällä raajalla pääsee nopeasti paikasta toiseen ja olohuoneen pöytää vasten on kätevä kiivetä ylöspäin. Aamun auringonpaiste haihtui paksun pilviverhon taakse, kun hyppäsimme autoon ja kohti läheisen Mervansin tuppukylän lääkärin vastaanottoa.

Ajeltuamme kylän kahta tietä edes takaisin löysimme vihdoin apteekin, jonka läheisyydessä Le Docteurin vastaanoton piti olla. Heini kävi tiedustelemassa suuntimia paikalliselta mummolaumalta ja kohteliain sanakääntein he opastivat meidän 20 metrin päähän. Ovessa luki lääkärin vastaanottoajat ja pyyntö: sonner et attender. No ei muuta kuin ovikellon pimputus ja odotushuoneeseen venttailemaan. Pian ummikkoranskalainen lääkäritäti avasinkin oven ja totesi meille, että mitenköhän on; puhutteko te ranskaa? Olimmeko niin ulkomaalaisen näköisiä vai mitä?

Täti oli varsin asiallinen ja ihan mukava. Puhui ranskaakin hitaahkosti ja paljon elehtien. Heini selvitti etukäteen opetellusti Lauran vaivat. Sitten kerrattiin syntymäaika, edellisen pituus- ja painomitat, onko syönyt hyvin ja onko nuha transparante. Pyydettyä henkilökorttia tai edes Kela-korttia ei ollut, joten näytimme suomalaista neuvolavihkosta. La Docteur osasi lukea siitä hienosti mittatietoja ja syntymäpainoja ym. Sitten olikin aika déshabiller. Saatuamme vaatteet pois, otettiin Lauran pituus, paino ja päänympärys. Keuhkoista tai korvista ei onneksi löytynyt mitään ja kurkkukin näytti yskästä huolimatta hyvältä. Tämän jälkeen lääkäri kysyi pitkällä ranskankielisellä papatuksella onko ollut ripulia, diarhèe. Heinillä kesti hieman aikaa, kunnes sanat jäsentyivät päässä ja d’accord tuli ilmiselvästi hieman myöhässä, kun docteur melkein jo alkoi selvittämään asiaa elekielellä. Edellinen parasetamol suppona en case de fiévre oli jo sen verran hauskaa katsottavaa käsillä huidottuna, joten onneksi emme saaneet uusintaa. Ohjeet ranskaksi neuvolakorttiin, resepti nenähuuhtelusta ja 27 € lasku ja olimme valmiit kohti Pierre de Bressen Château villeä.

20 minuutin matkan aikana alkoi satamaan vettä tihenevää tahtia. Onneksi ohjelmassa oli linnaan tutustumista, joten sadesää ei paljon haitannut. Parkkipaikalla Heini katsoi takakonttia epäuskoisena. Missä on Lauran kärryt? Ei helv…eipä tulleet mukaan. Ei auttanut muuta kuin nukuttaa väsynyt lapsi kantoliinaan ja Timo hakemaan vaunuja. Heini tapsutteli lapsi liinassa linnaan johtavaa puistotietä. Vasemmalla puolella näkyi aivan kuin Disney-piirretyistä tutut bambit ja oikealla puolella maison de réhabilitée. Lieneekö vanhuksia vai muita kuntoutettavia.

Château de Pierre de Bresse oli kaunis ja yllättävän suuri näin pieneen kylään. Linnaa ympäröi vallihauta ja porttien ulkopuolella molemmin puolin portinvartijoiden talot. Linnan sisäpihalta löytyi pallomuotoon leikattuja puita, vanha kaivo ja leijonanvartalolla varustetut naispatsaat. Timo saapui pian kärryjen kanssa ja pääsimme sisälle linnaan tutustumaan sen hienouksiin. Vaihteeksi sisällä ei ollutkaan peruslinnoista tuttuja paksuja brokadiverhoja, katosvuoteita ja kippurajalkaisia pöytiä vaan linna toimi alueen ihmisten oloista ja elinympäristöstä kertovana Ecó-musée:nä. Länsisiivestä löytyi des artes temporaires eli tällä kertaa värikkäitä keramiikkatauluja ja teoksia. Monet niistä niin hienoja, että olisi voinut harkita kotiinkin, jos olisi hieman enemmän seinätilaa ja tietysti varoja niiden lunastamiseksi.

Linnakierroksen ja värikkäiden postikorttiostosten jälkeen siirryimme läheiseen hôtel-bistroon lounaalle ja syöttämään Lauraa. Jälleen kaikki tapahtui ranskaksi ja hyvin kohteliaasti meille järjestettiin patongit ja kahvit koska la cuisine est fermée. Emme oikein olleet selvillä näköjään lounasajoista, kun kello oli jo kolme. Patonkien natustelun aikana taivas repesi totaalisesti ja ihmettelimme salamointia ja sateen vihmontaa.

Matkan varrelta poimimme vielä täydennystä jääkaappiin. Ajellessa takaisin juttelimme vielä kuinka positiivisesti ranskalaiset ovat yllättäneet meidät ystävällisyydellään ja huomaavaisuudellaan. Ainoa töykeä hahmo koko matkan aikana on ollut Pariisin ranskaa murtaen puhuva taksikuski. Tässä vaiheessa ilmaston, ihmisten, nähtävyyksien ja maisemien puolesta Ranska voittaa Espanjan ja Italian, mikä on jo aika paljon sanottu.

Ilta sujui rauhallisesti Lauran riehakasta liikkumista seuratessa, loppureissun hotelleja varaillen ja illallisen merkeissä Lauran kanssa oli mukava naureskella vähän väliä ja vaihtaa hassuja ilmeitä. Pian pilvet olivatkin kaikonneet ja koko tienoo kylpi auringossa. Kieltämättä illallinen maistui makoisammalta terassilla fiilistellen. Ainoa harmituksen aihe oli unohtaa onnitella ystävää, joten encore une fois; hyvää syntymäpäivää Juha!