Aamu alkoi tavanomaisesti Lauran-vekkarin soidessa :) Saimme hoidettua itsemme suhteellisen nopeasti autoon ja päiväretki kohti Dijonin kaupunkia saattoi alkaa. Matkaa oli vajaa 100 km ja se taittua reilussa tunnissa läpi pienten kylien, peltojen ja metsiköiden. Ajon aikana Heini kertoi turistioppaan tavoin kaupungin nähtävyyksistä ja historiasta. Dijon on kuuluisa ruokapuolella Dijon-sinapista ja pan d’epice:stä (Timo haluaa huomauttaa lausumisesta: pään de pis…) eli gingerbreadistä, joka on peruja ajalta, jolloin Dijon oli osa maustereittiä. Historiallisesti huomattavaa on upea 1600 – 1700-luvun arkkitehtuuri, josta on kiittäminen ’Les Ducs de Bourgogne’ eli Timon mukaan Burgundin ankkoja :)
Dijonin historiallisen vanhan kaupungin nähtävyyksineen kiertää ulkoapäin muutamassa tunnissa ja arkkitehtuuri on tosiaan silmiä hivelevää. Kattotiilet ovat kelta-puna-vihreitä ja kuvioitu eri tavoin –tämäkin kaupungin oma erikoisuus. Erityisesti Hôtel de Vogüe, 1600-luvun kartano oli tästä hyvä esimerkki.
Osa Dijonin taloista on keskiaikaisia ja osa renessanssin ajoilta, jolloin patsaissa ja koristeluissa ei kitsasteltu. Dijonin sydän on Palais des Ducs eli herttuoiden palatsi ja sen edessä oleva suuri samojen äijien mukaan nimetty aukio, joka on täynnä toinen toistaan kalliimpia turistiravintoloita. Emme missään nimessä eksyneet niistä yhteenkään. Palatsi toimii nykyään taidemuseona, Músee des Beaux Arts.
1200-luvun goottikirkko Notre Dame nousi jylhänä gargoyleineen. Kirkon erikoisuus oli toisella seinustalla kellottava chouette eli pieni pöllöpatsas, jota hipelöimällä saa tuntuvasti lisää onnea. Emme tietenkään voineet ohittaa sitä ilman muutamaan tomeraa hipaisua. Pöllö oli hioutunut sileäksi monista kosketuksista. Kirkon sisäosa oli peruskauraa ruusuikkunoineen, holvikaarineen ja madonnapatsaineen.
Toinen kaunis kirkko, St Michel oli puolestaan rakennettu 1400-1600-luvuilla ja kahden tornin muodostama fasadi oli kirjailtu täyteen enkelireliefejä ja patsaita Raamatun eri kertomuksista. Ei ihme, että rakentamiseen meni se 200 vuotta.
Oli vaihteeksi mukava katsoa ihmisvilinää, kun viime ajat olemme pyörineet enimmäkseen pikku kylissä. Kauppahallien ympäristöön oli pesiytynyt useita kymmeniä pieniä markkinakojuja, joista myytiin ruokaa, koruja, vaatteita ja käsitöitä. Tällä kertaa emme ostaneet mitään. Laura nukahti kärryjen roilotukseen mukulakivillä ja me päätimme istahtaa pienen kävelyn paella-lounaalle pieneen ravintolaan. Luonnollisesti tyttö heräsi saatuamme annokset eteen, mikä ei sinällään menoa haitannut. Pyysimme tarjoilijaa lämmittämään, chauffer, samalla Lauran pilttipurkin, joka tuli sitten takaisin hienosti omalla lautasellaan servietin ja aluslautasen kera. Liekö hyvä esillepano vaikuttanut asiaan, mutta sapuskat maittoivat ilman suurempia ponnisteluita.
Tässä vaiheessa alkoikin sitten jälleen satamaan, joten päädyimme pitelemään sadetta ostoskadun kauppoihin, joista löysimme Lauralle kauniita vaatteita ja Heinille alusvaatteita yli 50% alennuksella. Tässähän melkein jo säästi…Edellä mainittujen kirkkojen, palatsien ja aukioiden ihmettelyn jälkeen palasimme autolla pieniä, keskiaikaisia kujia pitkin.
Talolla olimme takaisin puoli kuuden maissa ja ilta kului tuttuun tapaan Lauran kanssa telmiessä ja ruokaa laittaen. Oman säväyksen toi vielä astianpesukoneen käynnistäminen –ranskalaisia ohjeita kun piti hetki tavata. Illalla aurinkokin pilkisti hetkeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti