Tänään on siis se suuri päivä, jolloin uskaltaudun golffaamaan. Kielimuuri ja golf-kenttien ym. asioiden selvittämättä jättäminen pidättelivät minua. Onneksi Heini potki ahkerasti minua liikkeelle.
Aamiaisen jälkeen hyppäsin autoon ja suuntasin nokan valitsemaani kenttää kohden.
Kohteeksi oli joutunut pieni Chalon-Sur-Saônen kaupungin kenttä, La Roseraie. Matka sujui varsin mukavasti siihen asti kunnes pääsin kaupunkiin, jossa kentän piti olla. Paikalta ei löytynyt minkäänlaisia opasteita, joissa mainittaisiin sana Golf. Edes ’Tompan’ POI (Points Of Interest) tiedot eivät tarjonneet apuja vaan se yritti viedä minua ravintolaan nimeltä ’Le Golfe’. Ei muuta kuin Heinille tekstiviesti ”sattuisiko niissä pahveissa olemaan tarkempaa osoitetta Golf kentälle?”. Vartin odottelun jälkeen sainkin tarkempia koordinaatteja ja ilokseni sain huomata olevani vain 10 minuutin matkan päässä. Matka kentälle jatkui epäuskon vallassa, koska ensimmäiset kyltit ohjasivat minua kentän nimisen puiston Camping alueelle (argh). Rohkeasti jatkoin eteenpäin yhä pienenevää tietä toivoen, että tien päässä minut palkittaisiin.
Saavuttuani kentälle tulin siihen tulokseen, että kenttä taisi olla tosiaan kaupungin tai kunnan kenttä koska hulppean klubitalon korvasi pienessä parakin näköisessä rakennuksessa oleva toimisto, pro shop ja ravintola. No ei muuta kuin rohkeana tiskille ja tokaisin pitkään päässä hoetut ”parlez vous anglais?” ja soma hymy päälle. Tiskin toisella puolella oleva vanhempi nainen vastasi hymyyni ja totesi kohteliaasti ”un petit”. Iso pala vierähti sydämeltäni ja laskin kokonaisen litanian englanniksi sisältäen: tahtoisin pelaamaan ja vuokrata välineet sekä ostaa palloja. Nainen katsoi minua epätoivon vallassa ja tajusin innostuneena ladanneeni aivan liikaa englanninkielisiä sanoja tädin eteen. Ei muuta kuin sama uudestaan ja viittomalla.
Timo: ”I would like to play” (Samalla swingiä imitoiden)
Täti: ”Oui”
Timo: ”Can I rent equipment…. clubs…?” (nurkassa seisovia mailoja osoittaen)
Täti: ”Oui”
Täti hyörii ympäriinsä ja kerää minulle setin (I4-PW+W5 ja W1). Jesh homma etenee
Täti: ”Greenfee here, clubs there” (osoitti samalla kahta eri kassakonetta)
Lopuksi selvisi että tädin ”un petit” englannin osalta oli vain nuo muutama golf-aiheinen sana. Vielä viimeisenä kysyin tädiltä, että miten löytäisin ykkösteeboxin eli paikan, mistä väylä avataan. Parkkiksen ympärillä, kun ei näkynyt kuin jalkapallo- ja tenniskenttiä sekä aika laajat golf-harjoitusalueet. Autolla vaihdoin kengät ja rupesin pakkaamaan tavaroita lainabägiin vain tajutakseni, että minulta puuttui kokonaan tee-tikut, joten ei muuta kuin kevyttä hölkkää takaisin ”club houselle” ja pussi teetä mukaan. Autolta tie ykkösteeboksiin löytyi ystävällisten kanssa-golffareiden opastuksella, koska tätin neuvoma ”end parking et left” ei oikein toiminut vaan käveltävää oli vielä n. 150 metriä. Ykkösväylän teeboksissa rupesin tutkimaan minkälaista välinettä minulle oli pakattu:
Bägistä löytyi:
Taylormade R7 425 10.5 loftilla
Cobran MSpeed 5 Hypersteel (oliskohan kyseessä hybridi)
Cobran raudat 4-P (jotka olivat tosin pettymyksekseni grafiittivarsilla)
Näillä sitten mennään. Ei muuta kuin palloa teelle ja R7 testiin. Jätetään tuo kentällä yksinkäyskentely osuus nyt kertomatta. Täytyy myöntää, että kaikenlaista sitä mieleen putkahtaakin kun ajatukset saavat vallan. Osustuksestani mainittakoon sen verran, että Suomen kesässä niin mukavat vaatteet osoittautuivat liian paksuiksi paahtavassa auringossa. Myös keinonahkatuotteet varsinkin hanskani rupesi ahdistamaan jo ennen kierroksen puoliväliä ja joutui jäähylle. Mielenkiintoisimmat kohdat olivat väylät 13 ja 14 jonka vieressä kohosi varsin synkän oloinen maissipelto (missäs ne maissilapset lymyili) ja kolme viimeistä väylää, kun kenttämestari päätti iskeä sadettajat päällä, virkistys kyllä tuli tarpeeseen J.
Tuloksellisesti kierrosta voisi kuvata samalla lailla kuin itse kenttää, tasapaksua. Lopputulema kuitenkin oli minulle elämäni kierros. Alitin ensimmäistä kertaa 100 lyöntiä tuloksella 96 ja tämä kaikki vielä vuokravälineillä J. Harkitsin kyllä pitkään draiverin ja hybridin ostamista, sen verran mukavilta ne tuntuivat, mutta autoon ei kuitenkaan olisi mahtunut tai sitten ne olisivat kotiin päästyä täynnä Lauran hampaanjälkiä.
Kenttä (par71) oli rakennettu nätille puistoalueelle ja pelaamistani kentistä se muistutti eniten Vihtiä, niin ulkoasultaan kuin vaikeusasteeltaan. Mitättömiä korkeuseroja, ei vettä ja selkeitä väyliä, siis aivan loistava minulle näin pienen tauon jälkeen. Kerrottakoon vielä, että raffin korvasi upea kukkaniitty. Ohessa muutama kuva kentästä ja itse väsyneestä hutkijasta.
Minun poissaollessa Heini ja Laura leikkivät talolla kauniissa auringonpaisteessa, pesivät pyykkiä ja pakkailivat verkkaiseen tahtiin. Ilta kului matkareitin suunnittelussa ja hotellien varaamisessa. Laura sanoi sekä aamulla että illalla monta kertaa äiti, tosin tänään hän oli itse kehitellyt äänenpainoa t-kirjaimelle: äittti. Myös Finskin pehmokirjan lammasta näytettäessä, hän osaa jo sanoa mää mää. Varsin älykäs lapsi meillä!
